Yksi pieni rasti

Nyt on päästy Suomeen asti ja kirjoittelen tätä nyt Helsingissä Sanomatalon ilmaista wlan-verkkoa hyödyntäen.

Eilinen meni oikeastaan kokonaan matkustaessa Irlannista Suomeen. Lento Irlannista Kööpenhaminaan oli lähtiessä neljäkymmentä minuuttia ja vaihtoaika Köpiksessä piti olla tuo samainen 40 minuuttia, joten vähän epäilytti että näinkö edes ehditaan jatkolennolle. Köpiksen kenttä kun ei ole paras mahdollinen suorittaa nopeita vaihtoja, koska siellä on todella suuret välimatkat terminaalista toiseen. Myötatuulen avustamana kone onneksi otti aikataulua kiinni parikymmentä minuuttia, joten ehdimme juosta Köpiksessä koneesta toiseen ja taas mentiin. Helsinkiin laskeuduttiinkin sitten suurinpiirtein aikataulussa ja toinen matkalaukuista oli jopa ehtinyt Köpiksestä mukaan. Toisen SAS toimitti perille vähän ennen puolta yötä. Ei meinannut millään uskoa, että laukkua tuova lähetti oikeasti osasi ovelle asti, eikä soittanut puolesta matkasta ohjeita. Irlannissa ei varmasti olisi osannut.

Nyt kun takana on vajaa vuorokausi Suomessa alkaa jo ymmärtää, että on oikeasti täällä. Olin ulkomailla viime vuoden jouluun jälkeen melko tarkalle 365 vuorokautta. Asiat tuntuvat kovin erilaisilta ja vuosi sitten niin arkiset asiat tuntuvat taas uusilta ja jänniltä - en muista milloin olisi ollut niin hauskaa käydä Prismassa, kuin nyt. Olo on kuin olisi tullut Disneylandiin. Englannin kielellä asiointikin tuntuu menneen siinä määrin selkäytimeen, että nyt Suomessa kaupan kassallakin meinaa väkisin puhua englantia tai ainakin lipsauttaa lauseen loppuun please. Mutta eiköhän täällä oloon nopeasti totu.

Nyt Suomeen palattuani tämä blogikin saa loogisen lopun ja tämä jää(nee) viimeiseksi merkinnäksi. Blogi jää ainakin toistaiseksi paikoilleen, joskin ajatuksissa on ollut että muuttaisin blogia hieman eri osoitteeseen. Blogin kirjoittaminen kiinnostaa jatkossakin ja uuden blogin avaaminen on ollut ajatuksissa, mutta blogin kirjoittaminen vaatii jonkin verran aikaa, joten saas nähdä miten käy. Joka tapauksessa kiitoksia ja näkemiin.

Aika Irlannissa alkaa olla lopuillaan, kun laskuri näyttää että aikaa lentoon Suomeen on enää vajaat 16 tuntia. Perjantaina vietettiin läksiäisiä paikallisessa pubissa ja oli oikein hauskaa nähdä kavereita vielä viimeistä kertaa Irlannissa ollessa. Eilinen ja tämä päivä onkin sitten mennyt lähinnä siivoillessa ja pakatessa.  Tuli ainakin todettua, että ikkunoitten pesu ei ole minun laji. Pesin yhdet ikkunat kolmeen kertaan, eikä ne vieläkään ihan täydelliset ole. Tänään vielä myytiin ja lahjoitettiin ylimääräistä tavaraa. Laukutkin on suurinpiirtein pakattuna. Matkalaukku painaa lähemmäksi kolmekymmentä kiloa ja reppunkin paino on kymmenenkilon paikkeilla.

Huomenna aamulla olisi sitten herätys kuuden aikaan ja lento Köpiksen kautta Suomeen lähtee (ainakin toivottavasti) yhdeltätoista. Suomessa pitäisi olla perillä puoli kuusi illalla, joten matkaan menee koko päivä.

Seuraavan kerran kirjoittelenkin blogia jo sitten Suomesta.

Edellisistä kuvista onkin vierähtänyt jo aikaa, mutta tässäpä kuvia Lontoosta, kuten lupasin. Päivässä ehtii yllättävän paljon ja kuviakin kerty 100+, vaikka tuntui, että ei edes hirveästi tullut kuvailtua.

Lontoo on suorastaan Dublinin naapurissa, vain vajaan tunnin lentomatkan päässä. Silti näytti pitkään siltä, että jää koko Lontoo näkemättä, vaikka se lähellä onkin. Mutta niin vain tuli vielä katseltua Ryan Airin sivuja ja löydettyä sieltä lennot Lontooseen 25€ edestakaisin, joten tuli kuin tulikin vielä Irlannissas olon loppumetreillä lähdettyä Lontooseen.

Tunnin lentomatka ei tosin kerro koko totuutta tuosta matkan pituudesta. Lento Lontooseen lähti aamulla 6.25, joten herätys oli jo puoli neljältä. Me lensimme Stanstedin kentälle, josta matkaa Lontoon keskustaan on noin 40 minuttia junalla. Kaikkine odotuksineen matka kesti siis kolmisen tuntia - se siitä naapurissa olemisesta. No, joka tapauksessa Lontooseen päästiin.

Tower Bridge 

Paikallinen taksi. Kaikki taksit Lontoossa oli kyllä saman näköisiä, mutta toisin kuin luulin eivät ne kaikki olleetkaan mustia, vaan niitä näytti saavan kaikissa sateenkaaren väreissä.

National Gallery ja minä

Piccadilly Circus. Odotin ehkä eniten tämän näkemistä, sen verta usein tuo on tullut telkkarissa ja kuvissa nähtyä. Ihan hieno ja varmasti pimeällä vielä hienompi, mutta Time Squaren jälkeen ei niin vaikuttava ilmestys. Miksei Suomessa ole mitään vastaavaa?

Kauan odotettu Apple Store löytyy Regent Streetiltä, jossa on muutenkin paljon (merkki) liikkeitä. Liike oli itseasiassa hyvin pitkälti samanlainen kuin NY:n Sohon Store. Kokoa riittää, mutta tavaraa ei ole varmaan yhtään enempää, kuin muissakaan Storeissa. Mutta hienosti tehty liike joka tapauksessa. Tällä kertaa mukaan ei tarttunut edes tuliaisia, vaikka houkutus oli suuri.

Kuninkaallisten linna eli Buckinghamin palatsi. Odotin, että linna olisi ollut isompi ja prameampi. Taas tuli rikottua yksi ennakkoluulo - vartijoilla oli harmaat takia, eikä punaiset. Lisäksi vartijat (kaksi) olivat kaukana aidan takana, joten heidän kanssa ei päässyt kuvaa.

Big Ben, vähän eri kulmasta, kuin normaalisti.

Big Ben, parlamenttitalo, Thames ja Maikku.

Lontoon maailmanpyörä on mielenkiintoinen ilmestys. Täytyy vain ihmetellä Lontoolaisten ennakkoluulottomutta, koska monessa paikassa tuollaisen rakentamisesta olisi varmasti noussut niin suuri vastarinta, että olisi ehkä jäänyt tekemättä. Maailmanpyörän rakennekkin on varsin mielenkiintoinen. Maailmanpöyrä näyttää nimittäin jättimäiseltä polkupyörän vanteelta pinnoineen.

Jouluvaloja Regent Streetiltä.

Paluu matka Lontoosta Dubliniin olikin sitten aika pomppuinen. Päivän aikaan oli alkanut tuulemaan enemmänkin, mikä tärisytti konetta jonkin verran koko matkan. Dubliniin laskeutuminen sitten olikin aika jysäys. Ilmeisesti kovan tuulen takia kone joutui laskeutumaan melko kovalla vaudilla, joten laskeutuessa kone osui kenttään aika kovasti ottaen siitä pompun uudestaan ilmaan tippuakseen kenttään vielä kovemmin.

Ryan Airilla matkustaminen ei ole mitenkään hauskaa ja tuntia pidempia matkoja en suosittele sillä lentämään. Ryan Air on vielä uusinut jonotus järjestelmänsä lentokentällä niin, että netissä lähtöselvityksen tehneet tai ylimääräistä maksaneet pääsee koneeseen ensin ja sen jälkeen pääsevät loput. Tämänhän ei oikein toimi, koska opasteet on todella epäselvät ja niinpä ihmiset jonottavat miten sattuu. Niinpä noiden ensin koneeseen pääsevien seassa ja perässä tunkevat myös muut koneeseen. Niinpä normaalisti jonottavat pääsevät koneeseen vasta kun suurin osa paikoista on jo viety. Ja Ryan Airillahan ei ole mitään paikka lippuja. Päädyttiin vielä paluu matkalla istumaan viimeiseen riviin, mikä oli virhe. Viimeinen rivi on jostain täysin käsittämättömästä syystä ulkoskäyntirivi, vaikka kohdalla ei ole ovia. Tämän vuoksi viimeisellä rivillä ei saa laittaa käsimatkatavaroita edessä olevan penkin alle - en vain käsitä miksi. Lisäksi viimeisen rivin yläpuolella olevat tavaroiden säilytyspaikat on täynnä ties mitä rojua, joten tavat täytyy viedä sinne missä tilaa nyt sattuu olemaan.

Tulevaisuudessa tulen kyllä välttelemään Ryan Airia niin paljon kun voin. Ryan Airin koneet tuntuvat aina olevan todella ahtaita, eikä penkit edes kallistu yhtään. Loppujen lopuksi Ryan Air ei ole edes juurikaan muita halvempi, kun ottaa huomioon että ne lentävät vain syrjässä oleville pikkukentille, joilta joutuu sitten vielä matkustamaan jollain eteenpäin. Dublinin kenttä taitaa olla ainoa pääkenttä, minne Ryan Air liikennöi.

Seikkailut NTL:n kanssa jatkuu. Jos alkuun oli hankalaa saada tilattua koko liittymää, on sen lopettaminen hankalaa potenssiin kaksi. Koko viikko on mennyt yrittäessä lopettaa tuota liittymää. Miten hitossa voin lopettaa liittymän, jos en saa millään mitään yhteyttä koko hiton yhtiöön? Soittaminen tuottaa yleensä vain tuloksen kaikki linjat varattuja, koeta myöhemmin uudestaan. Tänään pääsin peräti jonoon, mutta puolen tunnin jonottamisen jälkeen loppui creditit puhelimesta. Lisäksi laitoin tiistaina mailia heidän asiakaspalveluun, josta sain automaattisen vastauksen. Eilen laitoin kyselyä, että onnistuuko tuo liittymän sulkeminen sähköpostilla, mutta en ole saanut mitään vastausta.

Koitin sitten äsken lähettää mailia NTL:n sivuilta löytyvään yleiseen info@ntl.ie osoitteeseen, mutta kuinkas ollakkaan, osoitetta ei ole olemassa. Tyrkkäsin sitten vielä saman mailin sales-mailiboksiin, josko sitä joku lukisi. Ja NTL:llä käyminen ei ole vaihtoehto, ainoa toimipiste sijaitsee jossain huitsin nevadassa kaupungin toisella puollella, joten taksilla sinne ajeleminen ei kiinnosta pätkääkään.

Toisaalta, minullehan tuo on se ja sama, haluavatko he sulkea liittymän, vai ei. Minulla on suoraveloitus (direct debit) NTL:lle, mutta ainakin teoriassa sen voi perua näppärästi (hetkinen, Irlannissako voisi tehdä jotain näppärästi - taisin liioitella) verkkopankissa. Lisäksi kun tyhjennän tilini, niin siinähän pitävät liittymänsä. Joka tapauksessa ottaa päähän, kun asioita ei saa hoidettua. Positiivisellä puolella Suomessa jopa Kelassa asioiminen on tämän jälkeen juhlaa.

Lontoosta on selvitty takaisin kotiin. Eilen aamulla herätys oli puoli neljä ja nukkumaan päästiin yhdentoista maissa, joten päivälle tuli pituutta ihan riittävästi. Ja huomattavasti enemmän, mitä jaksaa kävellä. Vaikka Lontoo onkin vain vajaan tunnin lentomatkan päässä, kestää sinne meneminen yllättävän pitkään. Lentokentälle kun pitää mennä hyvissä ajoin ennen lennon lähtöä ja lentokentältä pitää vielä mennä junalla Lontoon keskustaan. Niinpä matkaan menee äkkiä vähintään kolmisen tuntia suuntaansa.

Lontoo itsessään oli positiivinen yllätys. Dublinissa asumisen jälkeen ajattelin, että Lontoo olisi samantapainen kaupunki, mutta ero on kuin mustalla ja valkoisella - melkeinpä kirjaimellisesti. Siinä missä Dublin on hyvin tumman puhuva kaupunki, on Lontoossa talot paljon vaaleampia, mikä luo avaramman tunnelman. Asia, josta myös tykkäsin Lontoossa oli leveämmät kadut. Dublinin kadut kun ovat paikoitelleen vähän turhan ahtaita. Mutta Lontoosta lisää, kunhan ehdin siirtämän kuvat kamerasta koneelle ja siitä edelleen Flickriin.

Tämä päivä onkin kulunut siivoillessa, erinäisiä paperipinoja selvittäessä, pyykkiäpestessä ja pakkaillessa. Suurin osa tavaroista alkaakin olla jo kasassa. Telkkari ja ilmapatjakin ovat saaneet uudet omistajat, joten jotain on saatu myytyäkin, muita ylimääräisiä tavaroita varmaan lahjoitetaan eteenpäin. Seuraavaksi pitäisi varmaan käydä tiskien kimppuun, että projekti etenisi.

Huomenna muuten ilmatieteenlaitoksen viiden päivän ennuste näyttää jo säätä ajalle jolloin olen Suomessa - ei kunnon talvea ja lunta luvassa. Telkkari ohjelmia, joita pitää muistaa katsoa on voinut jo hetken merkkailla Telkku.comiin. On voinut vain todeta, että eipä ole paljon TV ohjelmat vuodessa muuttunut ja suurimman osan sarjoista on jo nähnyt.

Viime aikoina otsikoissa on ollut numeroita, joten jatketaan samalla linjalla.

Aika kuluu nopeasti joulukuu on jo lähtenyt rullaamaan ja jouluun on aikaa enää 21 päivää, vain kolme viikkoa. Tuosta ajasta Irlannissa enää 7 päivää. Ja Irlannissa ei enää yhtään päivää töitä. Perjantaina oli viimeinen työpäivä, vaikkei vielä ole täysin tajunnutkaan, että en enää ole menossa takaisin töihin. Ehkä se iskostuu paremmin mieleen kun tiistaina saa nukkua pitkään.

Huomenna sen sijaan on aikaisempi herätys kuin töihin mennessä. Lento Lontooseen lähee 6.25, joten lentokentälle täytyy lähteä jo puoli viiden maissa - tai viimeistään kun taksi muistaa tulla. Lontooseen tehdään vain pikainen päivä reissu, mutta eiköhän siinäkin jotain ehdi näkemään. Ryan Airilla kun pääsee halvalla ja monta kertaa päivässä välin Dublin - Lontoo, mutta majoittuminen Lontoossa olisi kallista. Ja ainahan Lontooseen pääsee uudestaan, jos tuntuu, että jotain jää näkemättä (niinkuin varmaan jääkin). Apple Storet New Yorkissa oli hieno kokemus, joten odotan innolla että pääsen huomenna euroopan ainoaan Apple Storeen. Lontoon Apple Store avattiin vielä sopivasti uudestaan remontin jälkeen viime perjantaina ja se onkin tällä hetkellä maailman suurin Apple Store.

Otsikko oikeastaan jo kertookin kaikki, eli Wool Shed näyttää Itsenäisyyspäivänä Talvisodan.

Enää neljä päivää töitä jäljellä ja sitten olisi vuosi töitä täynnä. Vaikka töihin meno on vieläkin oikein mukavaa on silti ihan kiva lopettaa työt. Viikon päästä olenkin sitten jo Lontoossa ja kahden viikon päästä Helsingissä.

Tänä viikonloppuna otettiin käyttöön toissa viikonlopun suunnitelma. Lauantaina käytiin taas Mongolian BBQ:ssa syömässä ja sen jälkeen Savoyssa katsomassa Casino Royale. Savoy oli kieltämättä aika hieno paikka ja Savoy 1 sali oli aika hulppean kokoinen, mutta ei kyllä vedä vertoja Tennispalatsi 1:selle. Mutta vaikutuksen Savoyssa teki lippujen tarkastaja, joka oli vanhempi pukuun pukeutunut mies, joka loi paikkaan erilaista tunnelmaa. Lisäksi sama mies laittoi vielä elokuviin menevät nättiin jonoon.

Itse elokuva oli melkein sellainen kuin toivoinkin. Kaikki edellisessä Bondissa ärsyttäneet asiat näkymättömine autoineen oli karsittu pois ja virnistelevän Bondin tilalla brutaalimpi ja toiminnan läheisempi 007. Elokuvan oli muuteenkin lähempänä alkuperäisiä Bond-elokuvia (tai kirjoja) kuin yksikään Bond-elokuva pitkään aikaan. Ja vaikka etukäteen epäilin (kuten monet muutkin) Daniel Cragin sopivuutta Bondiksi poisti elokuva kyllä kaikki epäilykset siitä. Omasta mielestäni hän on ainakin näin yhden elokuvan perusteella jopa Pierce Brosnania ja Roger Moorea parempi Bondin rooliin.

Blogin päivittäminen on ollut aika tyhjäkäynnillä viime aikona oikeastaan vähän tarkoituksella. Tuntuu että ajatukset on jo aika pitkälti Suomessa ja tuntuu niin tylsältä kirjoittaa siitä kokoajan.

Kirjoittelenpa nyt kuitenkin mitkä on ollut täällä päin ajankohtaisia puheenaiheita - täällä kun ei juuri maajusseista niin puhuta kuten Suomessa, kun ei niitä edes telkkarista näe. Näin talven tullessa ja säiden jäähtyessä on tietenkin puhuttanut jälleen Irlantilaisten talojen huono laatu ja lämmittäminen. Aina vain jaksaa ihmetyttää Irlantilaisten lämmittämistottumukset. Irlantilaiset tuntuvat lämmittävän asuntojaan vain pari kertaa vuorokaudessa korkeintaan pari tuntia kerralla. Tämän seurauksena asunnon lämpötila on suurimman osan ajasta alle kahden kymmenen  - ei sopisi minulle. Asiaa ei tietysti helpota se, että minkäänlaisia eristeitä ei tunneta ja ikkunoista tuulee sisään (mikä on tavallaan hyvä asia, koska mitään muuta ilmanvaihtoa asunnoissa ei olekkaan). Sitä vain on ihmetelty, että eiko Irlantilaiset tiedä, että sisällä voisi olla lämmintä talvellakin, onko kyse nuukuudesta vai tykkääkö Irlantilaiset oikeasti kylmästä?

Toinen asia, mikä on ollu pinnalla on tuberkuloosi. Töissä jollain oli tuberkuloosia, minkä seurauksena osa ihmisistä testattiin ja kaikki varoiteltiin, joskin tartunta vaaran pitäisi olla melko pieni. Mitenkään kovin yleistä ei tuberkuloosi ole Irlannissakaan, joskin vähän yleisempää kuin Suomessa (Suomessa viime vuonna ~260 tapausta, Irlannissa ~400). Pitää myös muistaa, että Irlannissa on paljon enemmän ulkomaalaisia, kuin Suomessa, joten siinäkään mielessä tilasto ei ole täysin vertailua kelpoinen (eikä ole muutenkaan, koska en löytänyt mitään virallista lähdettä Irlannin tartunta määrille). Ulkomaalaisista puheen ollen, viime aikoina on taas tullut havahduttua siihen, miten paljon Irlannissa ja varsinkin Dublinissa on ulkomaalaisia. Asiaan tuli taas kiinnitettyä huomiota, kun vasta Irlantiin muuttaneet asian nosti esille. Ja tottahan se on, bussisseissa kuulee useammin jotain muuta kieltä kuin englantia. Varsinkin puolalaiset on varsin tehokkaasti valloittaneet Irlannin. Muistelen lukeneeni, että puolalaisia muuttaa Irlantiin usean tuhannen ihmisen viikkovauhtia, eikä kaikki paikalliset ole kovin tyytyväisiä tilanteeseen. No, eipä ole suomalaiset edes niin avomielisiä ulkomaalaisia kohtaan, kuin irkut.

Katselin tuossa äsken blogilistalta, olisiko sinne sattumoisin tullut uusia Irlanti blogeja, mutta pettymyksekseni en yhtään uutta Irlanti blogia löytänyt. Olisi hauskaa lueskella muiden Irlantiin muuttajien kokemuksia,  ehkä joku vielä jossain vaiheessa innostuu pitämään blogia.

Jäi sitten kuitenkin vielä uusi Bond katsomatta tänä viikonloppuna, kun Maikku on ollut sairaana. Vaihteeksi näin päin, yleensä minä olen meistä se, joka sairastaa. Viikonloppu on mennyt lähinnä kotosalla, mutta eipä paljon harmita, sen verran on tullut oltua menossa muutenkin. Eikä kostea ja tuulinen sää sen suuremmin houkuttele ulos. Nytkin tuulee niin paljon, että tuntuu kuin koko talo kaatuisi (mikä ei toki näin Irlannissa ole täysin pois suljettu mahdollisuus.)
Perjantaina olin vaihteeksi Bellissä läksiäisissä. Tarkoitus oli käydä nopeasti, mutta niin vain tuli valomerkki ennenkuin pääsin lähtemään Abrakebabran kautta kotiin. Oli ihan hauska ilta, varsinkin kun törmäsin vanhaan työkaveriin, joka oli nyt käymässä Suomesta Irlannissa. Lisäksi tuli rupateltua myös vasta Irlantiin tulleiden ihmisten kanssa, joten oli ainakin näkökulmissa eroa. Jotenkin sitä näkee Irlannin vähän eri tavalla, kun on ollut täällä pidempään, saati kun on ollut jonkin aikaa poissa.
Huomenna pitäisi sitten aloittaa viimeinen puristus töiden parissa. Neljän päivän lomailun jälkeen jaksaa taas paremmin, joten eiköhän viimeiset kaksi työviikkoa mene aika vauhdilla  - ainakin toivottavasti. Sitten lienee aika pitää itsekkin jonkinlaiset läksiäset.