11:32 [tupi] nyt olisi rasti tiedossa
Tuosta viestistä sai alkunsa tämän blogin tarina 18.10.. Tuomas oli hakenut töitä Irlannista ja kyseli kiinnostustani lähteä mukaan. Olisi kuulemma tarvetta useammallekkin hakijalle. Vaikka olinkin joskus aiemmin Tuomakselle sanonut, että jossain vaiheessa voisi ehkä hakea työkokemusta ulkomailta, tuli tämä silti puun takaa. Aiemmissa suunnitelmissani oli tarkoitus lähteä aikaisintaan keväällä ja puoleksi vuodeksi.
Nyt tarjolla ollut työpaikka kuitenkin vaikuttu mielenkiintoiselta. Asiaa hetken pohdittuani totesin, että eipä siinä mitään menetä vaikka hakeekin. Eihän sitä pakko olisi lähteä. Laitoin illalla hakemuksen ja seuraavana aamuna sain soiton. Hakemukseni oli kuulemma hyvä ja sain kutsun työhaastatteluun seuraavan viikon torstaiksi, 27.10..
Tuli torstai ja työhaastattelu, joka meni hyvin sekä minulta että Tuomakselta ja saimme töitä. Asiaa hetken ihmeteltyämme päätimme allekirjoittaa työsopimukset saman tien - eipähän voisi enää jänistää.
Nyt olen siis muuttamassa Dubliniin joulukuun alussa, ilman sen pidempiä ennakko suunnitelmia. Matkaan ei onneksi tarvitse yksin lähteä, sillä Tuomaksen lisäksi tyttöystäväni muuttaa Irlantiin, tosin vasta tammikuussa.
Blogin kirjoittaminen tästä keikasta oli oikeastaan itsestään selvyys. Blogin avulla on helppo kertoa kuulumisista ja kerätä tietoa Irlantiin muutamisesta ja siellä asumisesta yhteen paikkaan. Lisäksi mm. Samuli on “testannut” blogia menestyksekkäästi tässä tarkoituksessa.
Edessä olisi siis 11 kuukauden mittainen seikkailu Irlannissa, yksi pieni rasti tosiaan.