Yksi pieni rasti

Vuosi alkaa olla finaalissa täälläkin, vaikka vuotta päästäänkin vaihtamaan pari tuntia Suomea jäljessä. Tarkoituksena olisi suunnata Dublinin keskustaa, jossa kaveri pitää illanistujaiset. Ja pubissakin ehkä tulee käytyä, jos ei ole liian täyttä. Puolilta öin suuntaamme todennäköisesti Liffey:lle (joelle), jossa on kuulemma kaupungin järjestämä ilotulitus. Omia ilotulitteita täällä ei saa ostettua mistään, johtuen siitä, että ruudin myynti yksityisille on täällä kiellettyä pohjois-Irlannista johtuen. Mutta nyt suunnaksi keskusta.

Vaikkei vielä olla omaa nettiä saatukaan, niin laitan nyt silti muutamia kuvia Dublinista. Osa kuvista on vanhempia, osa uudempia. Joulun jälkeen olen ollut muutaman päivän lomalla ja ehtinyt taas kiertelemään Dublinia. Ja eilen tehtiin reissu Malahideen, joka on pienempi kaupunki reilut kymmenen kilometriä Dublinista.

Tämä kuva on O’Connoly st. :n alapäästä. Taustalla näkyvä torni on Spire, joka toimii loisvana maamerkkinä Dublinissa suunnistettaessa.

Liikennettä joen pohjois puolella.

Kaupunkin läpi kulkeva Liffey-joki jakaa kaupungin itä-länsi suunnassa.

Pubi Temple Barissa. Temple Bar on Dubliin vanhimpia osia, josta löytyy paljon pubeja ja pikku putiikkeja.

Toinen kuva Temple Barista. Temple Bar on varsinainen turisti-rysä ja hinnat on sen mukaiset.

Dublinin linna, jonka ensimmäiset osat on rakennettu jo 1200-luvulla. Linnaan tutustuminen sisältä käsin odottaa vielä parempaa aikaa…

Paikallinen erikoisuus näyttää olevan maalata kuvia kauppojen ja kuppiloiden ikkunoihin. Tässä yksi.

Sitten vielä muutama kuva Malahidestä, jonne eilen junailimme. Malahidessä on Talbot-suvun omistuksessa ollut linna ja sen ympärillä valtavat viheralueet.

Malahiden jahti-satama.

Tämäkin linna odottaa vielä tutustumista sisältä käsin, koska löysimme linnalle melko myöhään. Merkillistä kyllä, Malahiden keskustassa ei ollut opasteita linnalle, joten sinne löytäminen vaati pientä harhailua. Opasteet ja kadun nimien laittaminen näkyville ei ole Irlantilaisten vahvimpia alueita. Kadun nimi lukee yleensä vain kadun alussa.

Nurmikkoa silmänkantamattomiin. Irlannissa näitä nurmikenttiä (ja golf-kenttiä) riittää. Pitää vain ihmetellä, kuka täällä leikkaa nurmikot? Onkohan puolet Irlantilaisista nurmikonleikkaajia…

Joulu on jo oven takana ja edessä on vaihteeksi vähän erilainen joulu. Kaikkia suomalaisia perinneruokia täällä ei saa, mutta tärkein eli kinkku on jo paistettuna. Paistaminen hoitui kätevästi, kun tupin kauniimpi puolisko tuli keskiviikkona käymään ja oli tänä aamuna kinkkuvahtina. Itse tosin olimme laittamassa kinkkua uuniin ja ottamassa sitä sieltä pois. Ihan hyvän makuinen kinkkusta tuli, vaikkei olekkaan ihan samanlainen kuin suomalaiset kinkut. Kinkulla on muuten kokoa riittävät 6,5 kg, mutta suurta kokoa kompensoi se, että meitä kokoontuu huomenna meille kahdeksan hengen porukka jouluaterialle ja illanviettoon. Muut ruokalajit on vielä itseltäni, kuten useimmilta muiltakin, vielä hämärän peitossa, koska illallinen toteututaan nyyttäri-periaatteella. Viiniä lienee kuitenkin tiedossa kinkun kyytipojaksi…

Muuta jouluun liittyvää lienee tämän päiväinen reilu parin tunnin ruokakauppa reissu, josta puolitoista tuntia meni jonossa. Mutta jonottaminen on täälllä selkeästikkin maantapa ja maassa maan tavalla. Jonottamisen turkaa lievitti hyväntuulinen henkilökunta, joka jakoi mars-patukoita.

Muuten jouluvalmistelut on aika vähäisiä, eikä täällä osaa oikein mitään kaivatakkaan. Samanlaista joulutunnelmaa, kuin suomessa on ainakin toistaiseksi ollut vähän vaikea löytää, kun ulkona on toistakymmentä lämmintä ja vihreää. Sää muistuttaa enemmän juhannusta, kuin joulua. Tiedossa on kuitenkin varmasti hauska joulu, siitä pitää meidän rempseä remmi varmasti huolen. Eipä tässä muuta, kuin:

Päivittelin äsken marraskuun alussa laatimaani TODO-listaa, joka todellisuudessa kattoi ehkä puolet tehtävistä asioista. Mutta nyt kuitenkin tuo TODO-lista on suurin piirtein tehty, tosin paikallista verokorttia en ole vielä saanut. Sen saaminen meneekin näillä näkymin ensi vuoden puolelle. Siihen asti pitää maksaa “emergency tax” joka on 20%, nyt kun PPS-numero on saatu.

Eilen piti taas vierailla pankissa. Vierailu oli lyhyellä aikaa jo toinen - viime viikolla piti käydä lunastamassa palkkashekki ja eilen avasin tilin. Jos Irlantilaiset muuten on melko välinpitämättömiä, on virastoissa ja pankeissa asioidessa välinpitämättömyys kaukana. Jos mukana ei ole oikeat lomakkeet, liput, laput ja passit, ei asiat etene. Siihen nähden eilinen pankkissa käynti oli suorastaan hämmästyttävän kivuton. AIB:hen olisi pitänyt varata aika tilin avaamista varten, joten päätettiin koittaa toista pankkia ja käveltiin Bank of Irelandia. Ja Bank of Irelandiin jopa pääsi kävelemällä sisään, toisin kuin AIB:iin viime viikolla - AIB:in ovella piti painella nappia ja odotella, että suvaitsivat oven avata.

Bank of Ireland on toki myös tarkka papereista, mutta tällä kertaa tarvittavat eli passi, todistus asumisesta ja kirje työpaikalta oli mukana. Niin vain tilin avaaminen saatiin viereille. Vireille siksi, että mitään tietoja ei vielä laitettu tietokoneelle. Tiedot tilistä tulee sitten joskus postissa. Tuo kirje työpaikalta on muuten ollut erittäin hyvä ja sen avulla on monta asiaa hoitunut, kuten esimerkiksi vuokrasopimus, pankkikortti, pps-numero ja kirjastokortti. Jos tulee Irlantiin töihin kannattaa ehdottomasti pyytää työpaikalta jonkunlainen referenssi kirje.

Nyt kun suurin osa asioista on hoidettu, voi pikku hiljaa siirtyä viettämään “normaalia” elämää. Sikäli kun täällä niin normaalia elämää viettäisi. Tänään on ensimmäinen päivä, että tulin suoraan töistä kotiin. Kaikkina muina päivinä on ollut jotain menoja ja kotiin pääseminen on yleensä venynyt. Varsinkin lähellä sijaitseva Blanchardstownin ostoskeskus (Irlannin suurin) on tullut tutuksi. Myös Dublinin yö elämässä on tullut vierailtua viikonloppuisin. Baareissa ja pubeissa käynti on siitä mukavaa, että uusia paikkoja riittää. Kokemuksesta tekee huomattavasti mukavamman myös se, että täällä ei saa baareissa polttaa sisällä. Tämä lisää viihtyvyyttää, eikä vaatteetkaan haise seuraavana aamuna. Ykkös paikaksi tähän astisista baari tuttavuuksista on noussut venäläisteemalla sisustettu Pravda, jonka sisustuksessa ja tunnelmassa on sitä jotain.

Yksi hoitamaton asia on oma Internet yhteys. Liittymä on kyllä tilattu ja odottelen parhaillaan ntl:n soittoa, jos vaikka saisi sovittua asennusajan. Oli puhe, että soittavat viideltä, mutta paikalliset ei ole turhan tarkkoja aikojen suhteen. Siihen asti, että saa oman internet yhteyden, saa kuvat Dublinista odottaa kovalevyllä. Ja ensi viikolla kuvia tulee varmastikkin lisää, kun olen vapaalla on aikaa käydä tutustumassa vielä lisää Dubliniin. Irlannissa on muuten aika nerokas systeemi juhlapyhien suhteen: jos pyhät osuu viikonlopulle, kuten nyt joulupäivä osuu sunnuntaille, siirtyy tupla pyhä eteenpäin, eli täällä pyhät jatkuu tiistaihin asti. Ja sama homma uutena vuotena. Lisäksi ensi viikolla on vielä pari päivää lomaa, joten käytännössä olen ensi viikolla vain perjantain töissä.

Koska mikään ei valittamalla parane, oli käärittävä itse hihat ja ryhdyttävä toimeen. Jostain kumman syystä jääkaapin ovi aukesi väärinpäin, joten päätimme sunnuntai aamuna Tuomaksen kanssa kääntää se. Jo tässä tuli todistettua, että aina pitää ottaa työkalut mukaan, koskaan ei tiedä mitä joutuu korjaamaan.

Alunperin jääkaapin ovi aukesi seinän puolelta, mikä rajoitti käyttöä huomattavasti, eikä kaksi ihmistä mahtunut mitenkään jääkaapille.

Ovien kääntäminen alkoi vetämällä jääkaappia riittävästi ulos ja irroittamalla alin sarana, jolloin saatiin irti myös alempi eli pakastimen ovi.

Alimman saranan jälkeen irroitettiin loogisesti keskimmäinen sarana ja saatiin myös toinen ovi irti. Tämän jälkeen ylimmäinen sarana tappi siirrettiin toiselle puolelle

Kun ylin saranatappi oli siirretty, laitettiin ylempi ovi ja keskimmäinen sarana paikalleen. Tämän jälkeen laitetaan vielä alin ovi paikoilleen ja sen perään alin sarana. Helppoa kuin mikä, kunhan muistaa kasata vain päin vastaisessa järjestyksessä kun purkaa. Alaoven laitto tosin vaati vähän voimaa, että ovet ja saranat saatiin tiiviiseen nippuun.

Onnistunut toimenpide helpottaa elämää huomattavasti.

Tupi, jonka kanssa asustelen kaksin siihen asti kuin tyttöystäväni tammikuussa tulee, liittyi bloggaajien alati kasvavaan joukkoon. Minun pitää tietysti heti mainostaa tupin plogia, josta voi lukea lisää kuulumisia Irlannista ja tarinoita siitä, mitä täällä tapahtuu. Tupi kirjoittelikin heti alkuun paikallisesta rakennuskulttuurista, jossa kyllä riittäisi ihmettelemistä enemmänkin.

Energia täällä tuntuu olevan todella kallista, mutta silti taloissa on vain yksin tai kaksin kertaiset ikkunat, jotka vetävät. Luulisi, että kannattaisi tehdä tiiviimpiä taloa. Tosin vetävien talojen taustalla saattaa olla ilmastoinnin puuttuminen täkäläisistä taloista. Ilman vetäviä ikkunoita talot saattaisivat homehtua.

Suosittelu puolella pitää suositella Australialaista Cabernet Sauvignon punaviiniä, jota tässä kirjoitellessa nautin. Lidlistä tämäkin.

Tulipas taas yksi mielenkiintoinen kokemus lisää, kun käytiin paikallisessa ruokakaupassa. Tähän asti ruokakauppa asioinnit oli painottunut lähinnä Lidl’iin. Nyt oli aika tutustua paikalliseen ruokakauppakulttuuriin ja aikaa siihen menikin. Pyörittiin kaupassa tunnin verran ja ihmeteltiin, mitä kaikkea siellä näkyy. Yksi ero Suomalaisiin ruokakauppoihin verrattuna on hedelmä ja kasvisosasto, missä ei ole olleenkaan vaakoja, vaan hedelmät yms. myydään kappaleittain tai punnitaan kassalla. Esimerkiksi klementiinejä olisi saanut 7 kahdella eurolla. Elämä kallis, Irlanti kalliimpi.

Toinen ihmetyksen aihe oli jauho-osasto, joka oli oikeastaan pieni hyllyn pätkä. Normaaleja jauhoja ei juuri ollut, kaikki oli jotain valmis sekoituksia, joissa luki “lisää vain vesi”. Lyödettiin kuitenkin (toivottavasti) normaaleita vehnäjauhoja. Muista jauhoista voikin vain haaveilla. Samalla reissulla selvisi myös, miksi Irlantia on monissa yhteyksissä sanottu instant coffee:n luvatuksi maaksi: erilaisia pikakahveja oli useita hyllymetrejä. Ja jos jonkin saatavuus on heikkoa, niin juuston. Saatavilla on oikeastaan vain cheddaria ja goudaa. Ja juusto on kallista.

Täällä on voinut todeta, että Lidl on Saksan suurin saavutus. Lidlistä nimittäin saa ruisleipää.

No niin, nyt viimein kirjoittelen blogia omalta asunnolta (ja jonkun naapurin suojaamattomasta langattomasta yhteydestä). Asunto, johon tänään muutettiin on siis ihan uusi eli olemme ensimmäiset asukkaat tässä asunnossa. Asunto on Suomalaisten normien mukaan kolmio ja paikallisten normien mukaan kaksi makuuhuonetta ja kaksi kylppäriä. Kolmas huone on tietenkin olohuone, joka on mallia valtava. Mutta koska sanallinen kuvailu ei ketään lämmitä, tässäpä muutamia kuvia:

Näkymä ulko-ovelta

Minä ja olohuoneen sohva

Olohuone (kuvan ulkopuolella vielä ruokailutila)

Keittiö

Toinen makuuhuone

Kuvassa lakanat on vielä laittamatta ja lakanoiden laittamisesta muodotuikin varsin eriskummallinen episodi. Peitot on isot ja lakanoissa ei ollut meikäläisittäin tuttuja reikiä kulmissa, joten hetki meni miettiessä, että miten peitto ja lakana saadaan sovitettua yhteen. Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin mennä itse seisomaan lakanan sisään ja kiskoa peitto perästä. Ei niin helppoa ja hauskaa, mutta toimivaa. Mutta nyt testaamaan sänkyä.

Seuraavassa pieni oppitunti Irlantiin muuttamiseen liittyvästä byrokratiasta.

Irlantiin tullessa ensimmäinen asia, mitä tarvitsee on PPS-numero, joka vastaa (?) suomessa sotu-tunnusta. Saadakseen PPS-numeron pitää olla osoite ja pitää voida todistaa, että asuu siellä. Kun on PPS-numero, saa verokortin. Pankkitiliä varten tarvitsee PPS-numeron ja osoitteen. Ja osoitteen oikeellisuus pitää siis aina todistaa tavalla tai toisella.

Mielenkiintoiseen tilanteeseen (eli sellaiseen kuin minä) päätyy kun vuokraisäntä (tai tässä tapauksessa emäntä) vaatii että pitää olla tili, jolta maksaa ennakko ja vuokra. Käteinen raha ei kelpaa. Eli pitäisi olla tili, jotta saisi tilin pitäisi olla PPS-numero, jotta saisi PPS-numeron pitäisi olla osoite, jotta olisi osoite pitäisi olla asunto, jotta olisi asunto pitäisi olla tili. Huomaatteko kuvion? Tilanne olisi suorastaa huvittava, ellei siinä olisi itse.
No, tilanteesta on kuitenkin olemassa muutamia oikoteitä onneen. Hostellista/hotellista saa vähintään 10-päivää (yötä) pitkää varausta vastaan todistuksen, jolla (pitäisi) saada PPS-numeron hakemus vetämään. Tätähän me ei tietysti tiedetty, ennenkuin liian myöhään. On myös mahdollista käyttää toisen osoitetta, kunhan saa esimerkiksi työpaikalta kirjeen, jossa vakuutetaan että asuu siellä. Tämäkin selvisi vähän liian myöhään.

Minun ja Tuomaksen kohdalla ulospääsy oravanpöyrästä oli vielä erilainen. Saimme lopulta sovittua (itseasiassa työnantaja sai), että voimme maksaa vuokraennakon postista käsin tehtävällä tilisiirrolla. Mutta helppoa sekään ei ollut. Samalla reissulla tuli käytyä paikallisessa sossussa anomassa tuota surullista PPS-numeroa.

Koko päivä oli aika hektinen. Ensin piti saada työpaikalta suosituskirje PPS-numeroa ja sitten saada aikaa vapaaksi lähteä hoitamaan asioita. PPS-numeroita kun ei pääse anomaan kuin puoli kahteen asti. Itse PPS-numero tulee sitten parin viikon sisällä postissa kotiin. Sossusta selvittiin vielä suhteellisen kivuttomasti ja otettiin sitten taksi keskustaan, koska Tuomas unohti takuuvuokra rahat hostellille. Matkaa ei ole kuin vajaa 7 kilometriä, mutta silti se kesti yli tunnin. Ruuhkat on siis ihan käsittämättömiä. No, kun päästiin takaisin ja postiin oli siellä vastassa uusi yllätys: jono oli useita kymmeniä metrejä. Enpä ole suomessa koskaan nähnyt semmoisia jonoja postissa.

Postissa tuli vielä uusia ongelmia. Ne ei voineet siirtää niin suurta summaa ja käskivät mennä pankkiin. Onneksi tuli kysyttä, voiko pankista tilisiirron tehdä ilman tilinumeroa. No, ei voi. Eihän siinä sitten muuta, kuin neljä eriilistä siirtoa postista.

Postista päästyämme oli jo tosi kiire takaisin töihin ja oli vielä käytävä vuokranvälittäjällä, joten eikun taksiin. Paikallinen liikennekulttuuri löi taas kapuloita rattaisiin ja saimme käytettyä pari kymmentä minuuttia ruuhkassa. Vuokranvälittäjällä kaikki meni hyvin siihen asti, kun rupesimme allekirjoittamaan vuokrasopimusta ja huomasimme, että se oli täynnä kirjoitusvirheitä. Se siitä sitten. Sovittiin, että tullaan myöhemmin takaisin, kun virheet on korjattu, koska oli kiire töihin. Eikun taas taksiin ja takaisin töihin. Ehdittiin vieläpä minuutilleen ajoissa.

Eli nyt olisi siis asunto hommattuna ja huomenna pitäisi (toivottavasti) päästä muuttamaan. Seikkailut asioiden hoitamisessa Irlannissa kuitenkin jatkuu. Vielä on pankkitili avaamatta, verokortti saamatta, puhumattakaan kaasu ja sähkösopimuksista. Ja Internetliittymäkin pitäisi hommata.

Yleisohjeena: varaa aina aikaa jonottamiseen ja kolikoita asioimiseen. Siinäpä harvinaisen sekava selvitys asioiden hoitamisesta ja tästä päivästä, noin niinkuin yhdistettynä.

Käytiin eilen katsomassa toista asuntoa, joka olikin todella hieno. Ainoa ongelma asunnon kanssa on/oli että sillä oli neljä muutakin hakijaa eli välittäjän piti valita viidestä hakijasta. Tänään välittäjä kuitenkin soitti, että me saisimme asunnon ja perjantaina pitäisi tavata vuokraisäntä. Asunnon, jota kävimme katsomassa aiemmin, saisimme todennäköisesti varmemmin ja nopeammin, mutta tämä kortti on katsottava ensin.

Asunto, jota eilen käytiin katsomassa on ihan uusi, iso ja loistavasti varusteltu. Sijaintikin on hyvä, töihin ~puolentunnin matka ja kauppakeskukseen (Itäkeskuksen kokoinen) noin kilometri. Vaikka sen suhteen nyt näyttääkin hyvältä, ei mihinkään voi luottaa, ennenkuin on nimet vuokrasopparissa ja avaimet kädessä. Mielellään kyllä muuttaisi äkkiä pois hostellista, vaikka siellä on ihan hauskaa ollutkin. Olisi kuitenkin kiva päästä levittämään tavarat pois matkalaukusta. Hostellin lämmityskin hajosi eilen, joten viime yönä oli vähän viileätä.
Käsite ruuhka on saanut täällä ihan uuden merkityksen. Aamu ruuhkissa autojonot voi olla silmän kantamattomiin - kahteen suuntaan ja neljällä kaistalla. Eikä jonot näytä liikkuvan yhtään. Voisi jopa sanoa, että suomessa ei ole edes ruuhkia. Dublinin keskustasta, jossa meidän hostelli on, poispäin pääsee kuitenkin edes jotenkin. Toisinaan nopeammin, toisinaan hitaammin. Bussit täällä kulkee hyvin - paitsi silloin kuin ne ei kulje. Taksi onkin osoittautunut melko hyväksi ja edulliseksi kulkupeliksi, varsinkin kun kulkijoita on enemmän.

Toinen hyvä ja varma keino liikkua on käveleminen. Itseasiassa töistä pois lähtiessä se on huomattavasti autoa nopeampi tapa. Tässä onkin tullut muutamaan päivään käveltyä kymmeniä ja kymmeniä kilometrejä. Kohta on varmaan kengänpohjat puhki. Eilenkin hypättiin kotiin mennessä bussiin, joka sitten meni kaupungin väärälle reunalla.

Dublinissa ei muuten ole metroa niinkuin äkkinäinen saattaisi luulla. Bussikuski, jolta me Tuomaksen kanssa kyseltiin metroa heti tänne tultuamme, katsoi meitä jotenkin kummasti ja totesi että ei täällä ole metroa. Mutta tekemällä oppii.