Yksi pieni rasti

Taas on uusi työviikko saatu aluille ja takana alkaa olemaan maanantai. Ollakseen maanantai, päivä on mennyt harvinaisen hyvin ja nopeasti. Ehkäpä asiaa auttaa, että tuli vietettyä vaihteeksi rauhallisempi viikonloppu. Viikonlopun suurimpia ponnistuksia oli sunnuntain kaupunkireissu sekä siivous.

Sunnuntaina käytiin Marjukan ja Tuomaksen kanssa keskustassa hyväntekeväisyys myyjäisissä Pakistanin maanjäristyksen uhreille. Marjukka jo aiheesta kirjoittelikin, joten ei siitä sen juurikaan sen enempää. Olipahan muuten ensimmäinen kerta kun kävin hyväntekeväisyystapahtumassa ja saatiinpa vielä karjalan piirakoita ja korvapuusteja. Samalla tuli taas nähtyä lisää Dublinista - tällä kertaa St. Stephens Greenin puistosta etelään päin. Alue olikin selkeästi rikkaampaa, kuin pohjois puolella. Kadut ja talot oli siistimipiä ja varmasti myös kalliimpia. Alueella näyttikin olevan paljon suurlähettiläitten asuntoja.

Tälle viikolle ei olekkaan vielä sen kummempia suunnitelmia, mutta eiköhän tässä taas jotain ilmaannnu. Jos ei muuta, niin muutama ilta menee varmaan taas Blanchardstownin ostarilla pyöriessä.

Pidemmällä aika välillä sen sijaan on jo vähän suunnitelmia olemassa. Maaliskuun alussa, tarkemmin 1-5.3., olisi nimittäin tarkoitus lähteä Budapestiin Samulia morjenstamaan ja samalla Unkarilaiseen kulttuuriin tutustumaan. Mielenkiintoista päästä näkemään Samulin paljon mainostama Vittula…jos (ja kun) saa lomaa.

Näillä näkymin maaliskuulle ajoittuu myös ensimmäisten vieraiden saapuminen tänne, kun vanhempieni olisi tarkoitus tulla kyläilemään 25.-31.3.. Ja heti seuraavalla viikolla Samuli tulee vastavierailulle. Huhtikuussa olisi tarkoitus lähteä taas itse reissuun pitkälle viikonlopulle. Tällä kertaa Ranskan suuntaa, mikäli Mirja meidät ottaa vastaan. Mutta siitä tarkemmin myöhemmin. Samoin kuin touko-kesäkuulle ajoittuvasta matkasta. Ei vielä osaa ajatella niin pitkälle. Mutta jos joku suunnittelee tänne päin matkaa, niin ilmoitelkaahan ajoissa, jotta osaa varautua.

Hurraa! Viimeinkin oma netti! Ntl:n asentajat tulivat jopa etuajassa eli heti kahdentoista jälkeen, vaikka asennusajan ilmoitettiin olevan yhden ja kuuden välillä. Ja mikä parasta, ntl oli jopa korjannut linjavian, joten tällä kertaa asennus vieläpä onnistui.

Netin nopeuskin tuntuisi olevan kohdallaan, ainakin näin muutaman minuutin testauksella. Nyt pääseekin soittelemaan skypellä Suomeen. Naapurin netistä soitteleminen kun oli aika arpapeliä. Toisinaan toimi, toisinaan ei. Ja nyt kun saatiin oma netti, niin naapurikin on ehkä vähän tyytyväisempi, kun on vähemmän käyttäjiä kaistaa kuluttamassa. Mutta vain vähän. Naapurin verkossa kun näyttää olevan kymmenen muutakin käyttäjää eli varmaan koko rappu käyttää samaa yhteyttä. Itse kuitenkin laitoin meidän langattomaan verkkoon salasanasuojauksen, joten meidän verkossa ei pitäisi olla ylimääräisiä.

Netin saamisen riemusta pari kuvaa lähiympäristöstä. Tuossa lähistöllä kulkee joki, joka ilmeisestikkin yhtyy Liffeyhin jossain kohtaa ja laskee siis loppujen lopuksi mereen. Kesällä, kunhan säät lämpenee pitää lähteä jokilaivalla risteilylle. Joki on yllättävän kapea ja matala, mutta niin siinä vain kulkee laivoja.

Joessa on myös kanava, jossa on ihan puusta tehdyt portit. Ilmeisesti tämä kanava on käytössä vain kesällä. Nyt kanavassa seisova vesi oli todella likaista. Mielenkiinnolla odotan, että pääsen näkemään miten kanava sitten toimii.

Nyt kun tuli nuo jokilaivat puheeksi, niin Liffeyllä seilaa hassun näköisiä aluksia, jotka ristimme lättänöiksi. Siltojen alla oleva tila ei korkeanveden aikaan ole suuren suuri, mikä selittää mataluuden. Pitäisi vielä selvittää, että miten kauaksi nuo lättänät seilaa. Tuskin ainakaan tänne meille asti.

Melkein voisi piirtää ruksin jos toisenkin seinään. Ainakin, jos ei olisi vuokratut seinät. Sattui nimittäin viikolla menneellä, jotta ei satanut pisaraakaan vettä. Ei ennenkuin rupesin päivällä asiaa miettimään ja ajattelin että tästä ihmeestä voisi kirjoittaa blogiin. No, iloa kesti siis tuohon ajatukseen asti ja iltapäivällä vettä satoikin kaatamalla. Onneksi sadetta ei kestänyt pitkään ja sade oli oikeastaan ihan kaivattukin - pölyhaitat vähenevät huomattavasti. Täällä kun ei ole tapana lakaista katuja.

Toinen rastin seinään ansainnut asia oli tekstiviesti, joka yllätti minut myöskin tänään iltapäivällä, samoihin aikoihin kun alkoi satamaan. Ntl nimittäin muisti minua tekstiviestillä, että muistathan että olemme tulossa asentamaan teille internettiä lauantaina. En uskonut silmiäni, joten piti näyttää kännykkää töissä vierustoverille, mutta totta se oli. Ntl tosiaan otti yhteyttä minuun! Näinköhän sen netin vielä saisi huomenna.

Viikko on taas mennyt nopeasti. Töiden osalta jopa huomattavasti nopeammin kuin aikaisemmin täällä, mikä yksinkertaisesti johtuu siitä, että päästiin viimein tekemään itse töitä. Alkuviikko meni vielä vähän hapuillen ja totutellen, mutta loppuviikosta työnmakuun pääsi jo paremmin. Muutamana päivänä työhön tulikin antauduttua niin suurella innolla, että taukojen pitäminenkin unohtui. Mutta erittäin mukava päästä itse tekemään ja miettimään asioita. Ja vielä kun on mukava porukka, jonka kanssa tehdä töitä - ja viettää myös vapaa-aikaa.

Pienenä bonuksena töihin pääsemisen lisäksi tämän viikon palkkanauhassa oli veroja mennyt pyöreät nolla prosenttia. Tästä vedin johtopäätöksen, että veropäätöksen on täytynyt viimein tulla työnantajalle. Itselleni ei kyllä ole mitään tullut, mutta tärkeintä jos työnantajalle on tullut. Nolla prosentti olisi hyvin linjassa sen kanssa, mitä muut suomalaiset on kertoneet veroja maksavansa. Nolla prosentti on ilmeisesti voimassa ensimäisen Irlannissa olo vuoden ajan, jos takana ei ole työttömyysjaksoa Irlannissa. Tämä tietää vähän enemmän rahaa, kuin tähän asti. Mutta kukapa sitä töissä rahan takia kävisi?

Laitanpa vielä yhden kuvan viime viikon lauantailta. Tänä viikonloppuna jää kyllä pubit vaihteeksi väliin. Sen sijaan ohjelmassa olisi tänään leffailta, huomenna ntl:n asentajien odottelua ja sunnuntaina myyjäiset ja shoppailua keskustassa. Ja tietenkin univelkojen pois nukkumista.

ps. Kuvan kautta nokkelimmat saattaa löytää katselemaan loputkin kuvat viime lauantailta.

Jälleen kerran tuli törmättyä löytymättämään, tai ainakin vaikeasti löydettävään tuotteeseen - hiivaan. En jaksa uskoa, ettei Irlannista saa hiivaa ostettua, eikä etsintä ole kattanut vasta kuin Dunnes Storen. Mutta Dunnes on kyllä koluttu aika hyvin, eikä hiivaa ole tullut vastaan. Ei ainakaan semmoisista paikoista, mistä voisi hiivaa edes etäisesti kuvitella saavansa. Valmis pizzapohjatkin kelpaisi, mutta niitäkään ei tunnu olevan saatavilla. Pitää huomenna tilata kuivahiivaa suomesta, niin saa tehtyä itse pizzaa. Paikalliset ei hirveästi tunnu leipovan itse, mikäli leipominen vaatii muuta kuin veden lisäämisen. Kuulostaako jenkkilältä? Niin minustakin.

Kaikkein eniten täällä onkin ikävä suomalaista ruokaa. Ja varsinkin salmiakkia (*vink vink* ihmiset, jotka on tulossa käymään). En kyllä pistäisi pahaksi, vaikka saisin lenkkimakkaraa ja sinappiakin. Paikalliset kaupat kyllä myy sinappia, mutta ei se hyvää ole. Ihme kyllä ruisleipää ei ole ihan älytön ikävä. Siihen voi kyllä vaikuttaa sekin, että sitä on saanut kohtuullisin väliajoin - eilen viimeksi. Ensi lauantaina (28. pv) olisi keskustassa jonkin sortin hyväntekeväisyys myyjäiset, jossa on myös Suomalaisia elintarvikkeita myynnissä. Pitää koittaa delekoida joku käymään siellä, itsellä aika menee varmaan ntl:n asentajia odotellessa - kuinkas muuten. Taas tuli kirjoitettua ruuasta, mutta syöminen on hauska harrastus, joten siitä on mukava kirjoittaa.

Eilen oli aika ottaa vahinko takaisin ja mennä äänestämään. Ulkomailla äänestäminen olikin aika ainut laatuinen kokemus, tuskinpa enää ainakaan montaa kertaa elämässään tulee äänestettyä Suomen suurlähetystössä. Enkä ole kyllä ennen mennyt taksilla äänestämään.

Suomen suurlähetystön edessä

Suomen suurlähetystö sijaitsee Liffeyn eteläpuolella, St. Stephens Greenin puiston lähellä. Suurlähetystö sijaitsi kuvassa näkyvän talon kuudennessa kerroksessa ja vaikutti hyvin pitkälti normaalilta toimistolta. Oli jotenkin erikoista olla taas yht’äkkiä keskellä suomalaisia. Itse äänestäminenkin poikkesi hieman siitä, mitä se on suomessa, johtuen lähinnä siitä, että ei ollut mukana äänestysoikeuslappua. Itse äänestäminen suoritettiin suurlähetystön neuvotteluhuoneessa, eli tilaa oli vähän normaalia äänestyskoppia enemmän.

Äänestyksen jälkeen tavattiin vielä muutama kaveri ja mentiin sitten kuuden hengen porukalla syömään italialaiseen ravintolaan, jonka löysimme jo edellisellä reissullamme eteläpuolella. Tuolloin ravintola jäi kuitenkin testaamatta, koska se aukeaa vasta kolmelta ja ei haluttu kuolla nälkään ravintolan aukeamista odotellessa. Nyt kuitenkin oltiin liikkeellä riittävän myöhään ja päästiin syömään. Ruoka ja viini oli hyvää, niinkuin oletimmekin, koska ravintola oli saanut paljon suosituksia.

Syötyämme suuntasimme etsimään paikkaa, josta saisi jälkiruokaa eli tuopillisen olutta. Hetken harhailun jälkeen suuntasimmelin International Barin alakerrassa sijaitsevaan Loungeen. Ei mitenkään viimeisen päälle siloiteltu paikka, mutta viihtyisyyttä lisäsi videojukeboxi, jota kuunneltiin ja katseltiin ehkä pari tuntia. Ja oluttakin oli tarjolla.

Kokoajan tähtäimessä oli rokkibaari, jonka nimen Tuomas muisteli olevan Berliini. Kukaan, keneltä Berliiniä kyseltiin ei tuntunut tietävän muuta Berliiniä, kuin sen mikä on Saksassa. Saksan matka ei kuitenkaan sopinut illan suunnitelmiin. Onneksi edellä mainitun Loungen baarimikko osasi suositella “toista” rokkibaaria nimeltä “Bryssel”. Samalla hetkellä Tuomas tajusi muistaneensa nimen väärin.

Tämä “Bryssel” (oikea kirjoitusasu näkyy kuvassa) on muuten melkein italialaisen, jossa söimme, vieressä. Itse paikka oli oikein mukava ja paikassa on muitakin puolia, kuin rokkipuoli. Rokkipuolella musiikista piti huolen jukeboxi, joten ainakin osa asiakkaista on aina tyytyväisiä musiikkiin.

En olekkaan tainnut vielä kirjoitella vielä mitään Irlannin ehkä kuuluisimmasta tuotteesta eli Guinness-oluesta, joten lienee jo korkea aika. Irlannissa Guinness näkyy lähes joka paikassa Guinnessin mm. sponsoroidessa vähän jokaista urheilulajia sekä mainostaessa ahkerasti kaikissa mahdollisissa medioissa. Dublinista löytyy myös myymälöitä, joissa myydään vähän kaikkea mahdollista Guinness-merkillä varustettuna. Oluen laskeminen hanasta on taitolaji - olut pitää laskea hitaasti ja antaa välillä laskeutua, ennenkuin lasi lasketaan täyteen. Ja olutta ei saa juoda ennenkuin olut on muuttunut lasissa kokonaan saman väriseksi. Kuvan Guinness ei siis ole vielä valmis juotavaksi. Varsinkin paikalliset ostavatkin uuden pintin (pint = 0.568 litraa) aina kun edellinen on puolivälissä, että uusi on valmis juotavaksi kun edellinen loppuu.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin kokemuksista paikallisessa ruokakaupassa, voi arkisilta ja tutuilta tuntuvat asiat muuttua elämysmatkaksi uudessa ympäristössä. Jonkin sortin elämys muodostui ensimmäisestä parturi käynnistä viime tiistaina. Samalla tuli taas opittua uutta. Nimittäin jos parturin/kampaamon (ei voi tietää kumpi, kun missään ei lue) ulkopuolella on hinnasto, jossa on sekä miesten että naisten hiustenleikkuun hinnat, ei voi kuitenkaan tietää, leikkaako kyseinen paikka hiuksia vai ei.

Kuten arvata saattaa, minulle kävi niin, että eivät leikanneet, vaan minut ohjattiin Barber Shoppiin. Eipä siinä, eikun Barberille. Irlannissa ei ilmeisestikkään ole tapana varata aikaa parturiin, joten eikun penkille istumaan ja vuoroa odottamaan. Jos hetken jouduinkin odottamaan vuoroani, niin sitten alkoi tapahtua. Pikaisen kyselyn jälkeen, miten haluan hiukset leikattavan, parturi laittoi sakset heilumaan. Nopeus olikin hyvin kohdallaan. Hyvä että ehti tajuta mitä tapahtui, kun hiukset oli jo leikattu. Harvinaisen tehokasta, eikä edes hirvittävän kallista - 14 euroa. Lopputuloskin oli tyydyttävä.

Tehokkuuden toinen ääripää on ntl, jonka pitäisi siis toimittaa meille yhteys isoon, ihanaan Internettiin. Pitäisi ja pitäisi. Eilen taas soittelin sinnepäin ja sain kuulla, että linjan pitäisi olla korjattu - eivät vain ole vaivaantuneet siitä kertomaan. Nyt on uusi asennusaika sovittua lauantaille 28. päivä. Ajankin ilmoittivat jälleen tarkasti, eli 13-18 välillä. Ei vain voi mennä suomalaisen ymmärrykseen, miten asiakaspalvelu voi toimia niin, että asiakkaan pitää aina soittaa yhtiöön saadakseen jotain. Taisi muuten olla kymmenes kerta, kun soitin tuonne. Jospa nyt tällä kertaa jo onnistuisi…

Koska presidenttiä ei saatu valittua ensimmäisellä kierroksella, saamme uuden mahdollisuuden päästä testaamaan äänestämistä suurlähetystössä. Ensimmäisen kierroksen äänestyshän jäi käymättä, kun odoteltiin ntl:n asentajia. Ja vieläpä lähes turhaan. Nyt pitää siis koittaa lähteä lauantaina äänestämään. Ja nimenomaan koittaa, koska perjantaina on viinibileet, joten lauantaina voi väsymys viedä voiton. Varsinkin kun lauantaina olisi tarkoitus lähteä viettämään “kurssijuhlaa” koulutusjakson loppumisen kunniaksi.

Blogger ei tarjoa mielestäni kovinkaan hienoja templaatteja blogeille, enkä ollut edelliseen ulkoasuun millään tapaa tyytyväinen. Onneksi Google on kaveri ja sieltä löytyi linkki Blogger Templatesiin, josta tämä nykyinen ulkoasu löytyi. Parempi ratkaisu olisi ollut tehdä homma kokonaan itse, mutta ainakaan vielä ei ole löytynyt aikaa kyseiseen operaatioon. Ehkä jossain vaiheessa…

Muuten tällä viikolla ei olekkaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Ikävää Suomalaista ruokaa kohtaan lievitti eilen makaroonilaatikko, sekä melkein oikealta maistuva edam-juusto. Tällä viikolla olisi myös aika testata Irlantilaiset parturi taidot. On varmastikkin mielenkiintoista selittää englanniksi, miten haluaa hiukset leikattavan - varsinkin kun ei itsekkään tiedä. Ohjelmassa olisi myös jatkaa tappelua ntl:n kanssa, jos vaikka saisi (oman) Internetin kotiin. Eihän tuota ole vasta kuin kuukausi odoteltu.

Päivitysväli on päässyt venähtämään vähän tarkoitettua pitemmäksi. Periaatteessa ei mitään hirveää kiirettä ole ollut, toisaalta ei kyllä hirveästi ole kotona tullut oltua - ainakaan riittävän virkeänä. No, nyt tämä korjaantuu.

Maanantaina alkoi töissä toinen koulutusjakso ja nyt viikon ajan on saanut omaksua uutta asiaa välillä nopeaankin tahtiin. Viikon katkaisi tehokkaasti firman keskiviikkona järjestämä (maksama) tutustumisilta meidän vasta perustettavalle tiimille. Meidän tiimissä aloitti minun kanssa yhtäaikaa 11 muuta ja viime viikolla vielä reilut pari kymmentä lisää. Koska meillä on nyt koulutuksen toinen osa menossa ja uusilla vasta ensimmäinen, tuli tutustumisilta tarpeeseen, koska muuten uusien tulokkaiden kanssa ei juurikaan ole vielä ollut tekemisissä. Ja tulipahan samalla jututettua pomojakin.

Keskiviikkona ilta venähti tietysti pilkkuun asti, joka onneksi viikolla tuli jo puoli kahdelta. Nukkumaan ehti kuitenkin vasta vaille kolme. Seurauksena oli tietenkin univelka, jonka ehti vasta viime yönä nukkumaan kuta kuinkin pois. Kaikki ei selvinnyt pelkällä univelalla…

Tällä viikolla jatkui myös taistelu ntl:n kanssa internetin saamiseksi kotiinkin. Eikä edes kovin menestyksekkäästi - soittelin torstaina että miksi mitään ei ole kuulunut ja käskivät soittaa viikon päästä uudestaan, jos vaikka olisivat saaneet linjat korjattua. Asiakaspalvelu tuntuu toisinaan olevan ihan tuntematon käsite Irlannissa. Luulisi, että soittaisivat minulle, mutta ei! Itse on soiteltava. Toisaalta parempi niin. Jos ne lupaa soittaa, ne ei soita kuitenkaan.

Eilen illalla käytiin elokuvissa katsomassa Jarhead ja samalla tuli todettua, että ei ehkä olisi kannattanut ensi-iltaan tunkea. Paikallisessa elokuvateatterissa on paikannäyttäjät, jotka ohjaa paikoilleen. Tämä proseduuri vie luonnollisesti paljon aikaa ja kun ihmiset ei edes ymmärrä tulla ajoissa paikalle, niin kaikki ei ehtinyt istumaan ennen elokuvan alkua. No, pikku haittoja. Itse elokuva oli kuitenkin hyvä.

Tämä päivä meni taas kaupungilla, lähinnä kauppoja kierrellessä, kun näytin Maikulle kaupunkia. Samalla tuli itsekkin shoppailtua ja mukaan tarttui kengät ja kauluspaita. Varsinkin kengät tulee tarpeeseen, koska en ottanut mukaan kuin yhdet kengät. Kaupungista ei ehditty katselemaan oikeastaan kuin Liffeyn pohjoispuolta eli edessä on vielä tutustuminen eteläpuolen tarjontaan. Loppuilta taitaa mennä kotona jalkoja lepuuttaessa ja telkkaria katsellessa. Ellei tästä sitten virkisty ja suuntaa paikalliseen…

Vaikka Irlantiin muuttamisen syynä oli työt, en ole töistä paljon kirjoitellut blogiin. Syynä lähinnä se, että töistä ei ole paljon ollut kertomista. Heti alkuun oli pari viikkoa koulutusta, jonka jälkeen tähän päivään saakka kulutimme aikaa lähinnä tekemättä mitään. Tänään alkoi koulutuksen toinen osa ja parin viikon päästä päästään sitten jo pikku hiljaa töihin. Verrattuna normaaliin Irlantilaiseen toimintaan, asiat töissä on toiminut loistavasti. Palkankin ovat muistaneet maksaa joka viikko - shekillä, kuten paikallinen tapa on. Tosin vain siksi, että alkuun ei ollut tiliä. Veropäätös puuttuu vieläkin, pitää varmaan soittaa verotoimistoon, jos vaikka saisi hoputettua päätöksen saamista. Sitten selviäisi ehkä vähän pienemmillä veroilla.

Kaikki asiat ei toimi ihan yhtä hyvin, kuin töissä. Meidän piti saada oma nettiliittymä lauantaina. Toisin kävi. Asentajien piti tulla yhden ja kuuden välillä (kyllä, meille tosiaan kerrottiin kerrankin tarkka-aika ja asentajat olivatkin tulleet vähän vaille kuusi. Ainut vain, että ne eivät saaneet kaapelimodeemia toimimaan. Korjaavat kuulemma linjaa ja tulevat joskus uudestaan. Joskus. Tuonne joutuu todennäköisesti itse soittelemaan taas perään, muuten ei varmastikkaan tapahdu mitään. Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Saatiin sentään asentajien käydessä tv kanavat näkymään. Tai siis teoriassa näkymään. Asentajat nimittäin väitti, että meidän telkkarilla ei näy kuin yksi kanava. Itse sain kuitenkin näkymään kaikki 16-kanavaa, mikä kertoo jotain asentajien ammattitaidosta. No, aina ei voi onnistua. Viikonloppu menikin sitten televisiota katsellessa. Täällä ollaan muuten ilmeisen hurahtaneita Simpsoneihin, vai mitä voisi ajatella Sky 1:n tämän illan ohjelma otoksesta:

19:00 The Simpsons
19:30 The Simpsons
20:00 The Simpsons
20:30 The Simpsons

Ja tuohon vielä päälle muiden kanavien näyttämät Simpsonit. Vähän tuntuu, että vuoden päästä on Simpsonit katsottu puhki. Mutta onneksi on Discovery, jolta tulee kanssa paljon mielenkiintoista ohjelmaa.

Tyttöystävänikin muutti viimein perjantaina tänne ja pelasti siinä sivussa minut (ja Tuomakset) ainakin tilapäisesti valmisruualta. Lauantaina saatiinkin lihapullia perunoiden kanssa. Kyllä vaan maistui hyvältä pakastepizzojen ja muiden pakasteruokien jälkeen. Itse ei ole jaksettu kuin muutamaan kertaan tehdä oikeaa ruokaa. Tosin sen voi laittaa ainakin puoliksi laittaa kiireen piikkiin.

Dublin on hyvin kansainvälinen kaupunki ja muistelen jostain lukeneeni arvion, jonka mukaan jopa puolet Dublinilaisista olisi muita kuin Irlantilaisia. Niin tai näin, joka tapauksessa paljon täällä on ulkomaalaisia - etenkin puolalaisia. Ja hyvin usein onkin käynyt niin, että meitä on luultu puolalaisiksi. Eli usein pääsee kertomaan, että ei, me ei olla Puolasta, me ollaan Suomesta. Virheellisen käsityksen korjaamisen merkitys on suurempi, kuin pelkkä ylpeys. Puolalaisilla ei nimitäin ole täällä pelkästään positiivinen imago. Mutta yllättävän paljon ihmisillä riittää kiinnostusta kysellä, mistä ollaan. Kerran jopa ruokakaupan leipähyllyllä vanhempi rouva alkoi kyselemään, että mistä ollaan. Kuuli ilmeisesti kun keskustelimme suomeksi.

Ihmisiin tutustuminen tapahtuu selkeästikkin kolmessa vaiheessa. Ensin tutustuu muihin suomalaisiin, niinkuin on käynytkin. Seuraavaksi tutustuu muihin ulkomaalaisiin. Tähän mennessä olen törmännyt mm. ruotsalaisiin, tanskalaisiin, skotteihin ja britteihin. Yleensä kun pubissa tai baarissa sattuu juttusille jonkun kanssa, on myös toinen osapuoli ulkomaalainen. Ja yleensä keskustelu saa alkunsa kysymyksestä, että mistä ollaan ja miksi ollaan Dublinissa. Varsinkin jo edellä mainitut skotit ihmettelivät kovasti, että miksi me täällä ollaan. Paikallisväestöön tutustuminen tulee sitten viimeisenä vaiheena. Tämä onkin varsin luonnollista, jos miettii omaa käytöstä Suomessa - harvemmimpa tulee mentyä juttelemaan ulkomaalaisille baarissa.

Irkkuihin tutustumisessa hidasteena on myös pienoinen kielimuuri. Irkut kun ei puhu englantia - ainakaan niinkuin on tottunut. Välillä tuntuu, että puhutaan ihan eri kieltä, mutta pikkuhiljaa irkkujen murteeseen tottuu paremmin. Sama toimii myös toisinpäin. Jos täällä ääntää englantia, niinkuin koulussa on opetettu, ei irkut välttämättä ymmärräkkään mitä sanot. Puhumalla epäselvemmin ja murahtelemalla sanoja vähän sinnepäin pääsee toisinaan parempaan lopputulokseen. Toki irkuissakin on paljon niitä, jotka puhuvat erittäin selkeää englantia. Mutta positiivinen yllätys oli britit, jotka tarttuivat uutena vuotena seurueeseemme - he kun puhuivat erittäin selkeää englantia vastoin ennakko-odotuksia.