Yksi pieni rasti

Taas on loma-anomus töissä vetämässä, tällä kertaa, lokakuun alkuun eli 2.-6.10.. Jos (ja toivottavasti kun) lomat hyväksytään, niin pääsee taas varailemaan lentoja ja hotelleja. Tällä kertaa matka onkin vähän pidempi; tarkoitus olisi matkustaa ison rapakon taakse Ameriikan ihmemaata katselemaan. Tarkemmin sanottuna kohteena iso omena eli New York. Tuo on kyllä semmoinen paikka, missä olen jo aika pitkään halunnut päästä käymään. Nyt sitten näyttäisi, että sinne pääseekin.

Enpäs muista olenko blogiini vielä kirjoitellut työmatkan varrella olevasta vajaan parin kilometrin mittaisesta tietyösta, jossa levennetään osa matkasta tie nelikaistaiseksi. Tuo tietyö oli aloitettu jo viime joulukuussa ja kuten arvata saattaa, niin se on yhä edelleen kesken. Välillä työt näyttävät etenevän huimaakin vauhtia, kuten viime viikolla kun tiestä asfaltoitiin pitkät pätkät. Sitten into ilmeisesti kuitenkin lopahti, ja asfaltointi työt on taas pysähdyksissä ja tiellä on vähän hassustikkin keskellä asfaltoitu pätkä. Tällä viikolla ovat sitten taas vaihteeksi repineet asfaltteja auki ja asennelleet jotain putkia. Monta kertaa on ohi kulkiessa tullut mieleen aikoinaan Suomessa pyörinyt (olisiko ollut peräti Soneran) mainos, jossa joku toimi itse rakennuksen aikatauluttajana ja niinpä putkien kaivajat tuli työmaalle sen jälkeen kun asfaltti oli saatu vedetty. Jotenkin tuo kyseinen työmaa myös tiivistää hyvin Irlantilaista menttaliteettiä - välillä hommat toimii ja etenee sujuvasti, mutta useimmiten ketään ei kiinnosta. Ainakin noin käristetysti sanottuna. Fakta on kuitenkin se, että Suomessa tehdään 20 kilometriä moottoritietä nopeammin kuin täällä 2 kilometriä normaalia tietä. Mutta kestihän M50 moottoritien rakentaminenkin reilut kolmekymmentä vuotta, joten tuskinpa tuokaan meidän työmatkalla oleva tietyö valmistuu ihan heti.

Hauskaa juhannusta vain kaikille, jotka nyt vielä sattuvat Internetin ulottuvilla olemaan.

Blogiini on alkanut parin viime päivän aikana tippumaan kommentti spämmiä, minkä seurauksena oli pakko tehdä jotain. Päädyin siis asentamaan Wordpressiin pluginiin, joka pakottaa komentoijat kirjoittamaan kuvassa näkyvän kirjain-numeroyhdistelmän ja tällä tavalla tunnistaa kommentoijan ihmiseksi. Ikävä kyllä tämä vähän hankaloittaa kommentointia, mutta on kuitenkin pienempi paha spämmiin verrattuna. Kommentointia voi kuitenkin helpottaa rekisteröitymällä kommentoijaksi, jolloin riittää, että kirjoittaa kommentin. Helppoa kuin mikä, koettakaa vaikka.

Nyt kun blogista kirjoittelen, niin kerrotaanpa samalla että tilastoja blogin kävijämääristä voi käydä katselemassa sivuston osana majailevasta phpmyvisities laskurista sekä ulkopuolisesta Site Meteristä. Tilastojen seuraaminen onkin yksi osa blogin kirjoittamista, sillä niistä näkee käykö kukaan edes sivuja katsomassa. Juttujen lukeminen onkin jo sitten toinen asia… =) Yleisin tapa tulla blogiin on muuten blogilistan kautta. Ja tämän blogin voit merkitä blogilistalle suosikiksesi vaikkapa klikkaamalla tästä.

Mutta se tästä aiheesta tällä kertaa. Nyt paneudun punaviinin ja jalkapallon pariin. Yhteiskunta juttu on muuten jo otettu työn alle eli jotain edistystä sillä saralla. Julkaisusta en osaa sanoa vielä mitään. Tulee kun tulee, hiljaa hyvä tulee.

Olipas taas suhteellisen hauska reissu shopparilla. Tupin piti päästä hommaamaan synttärilahjaa kaverilleen kirjakaupasta ja niinpä sitten päädyin katselemaan siinä kirjoja. Sattui sitten silmään rakennuskirjoja - Irlantilaiseen tyyliin. Siinä hetken aikaa huulipyöreänä rakentamiskirjoja katseltuani Tupikin päätyi siihen niitä ihmettelemään. Tuli sitten naurettua oikein kunnolla. Kirjojen talot ja rakennustekniikat on vuosikymmeniä Suomea jäljessä. Kaikkein hauskinta oli, että joka sivullle oli saatu ‘einäin’ kuvia ja niitä oli suorastaan enemmän kuin ‘tee näin’ kuvia. Kukapa ei olisi arvannut, että taloa ei kannata rakentaa pellolle, jossa on polveen asti vettä, eikä valun täyttönä kannata käyttää vanhaa rakennusjätettä. Järjellä olisi ehkä myös pääteltävissä, että ikkunoiden ylityksiä ei kannata tehdä niin että kahden harkon liitos tulee aukon keskelle. Savupiipustakin kannattaa tehdä korkeampi kuin korkein ikkuna ja kallistuksia ei kannata tehdä sisäänpäin. Kuvittelisi että ymmärtäisi maalaisjärjellä, mutta niin vain näin oli tehty. Ja todennäköisesti kuvia kirjaan ei ollut tarvinnut edes monelta rakennukselta. Olisi varmasti riipinyt sydäntä, jos ei olisi naurattanut niin paljon. Ei siinä mitään, taloista tulisi jo paljon parempia, jos noudatettaisiin edes kirjan ohjeita. Todellisuus on toinen.

Vieressä oli myös blueprinttejä (pohjapiirrustuksia) Irlantilaisista taloista. Ei voi sanoa, kuin että irkkujen on pakko tykätä sokkeloisista, pimeistä, ahtaistat ja epäkäytännöllisistä taloista. En tiedä onko Suomessa koskaan rakennettu semmoisia taloja, mutta ei ainakaan vuosikymmeniin.

Tänään varailtiin sitten taas pitkästä aikaa lennot, tällä kertaa Amsterdamiin elokuun 11-13. päivä. Laitoin viime viikonloppuna sivuille kalenterin, jonne on merkitty sekä meidän matkat ja lomat että meille tulevat vieraat. Kalenterin ideana on toimia apuna tänne reissua suunniteleville *vink vink*.

Ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon tänään sataa vettä. Irlannissa on paikallisten mukaan lämmin ja kuiva kesä keskimäärin kerran viiteen vuoteen, olisikohan tämä vuosi tuollainen? Ainakin kolmen viikon kuiva jakso on varmasti ainutlaatuinen kokemus Irlannissa ja toista tuskin enää minun Irlannissa oloaikana tulee.

Viime viikonloppuna meillä oli auto lainassa ja päästiinkin sitten tekemään empiirisiä kokeita Irlannin liikenteeseen. Liikenteessä on toki tullut oltua jo sekä taksissa että bussissa, mutta kun itse liikkuu autolla tulee liikenne järje(ttömyyksiin)stelyihin tutustuttua huomattavasti tarkemmin. Liikkuminen väärän puoleisessa liikenteessä suomalaisella autolla tuo toki vielä omat haasteensa. Tupi onneksi hoiti ajamisen, vaikkei homma tainnut kovin mieluinen ollakkaan.

Viime lauantaina sitten suuntasimmekin auringon paisteen innostamana autolla Dublinin rannikolle Portmarnockiin ja Howthiin. Matkalla tulikin tehtyä sitten havaintoja autolla liikkumisesta. Yksi ensimmäisiä havaintoja oli että kaistat tuppaa alkamaan ja loppumaan kesken kaiken ilman mitään logiikkaa. Jos samaan suuntaan meneviä tai kääntyviä kaistoja on useampia (ja usein on), tuntuu keskimmäinen tai oikean puolimmainen kaista olevan suht hyvä valinta. Usein nimittäin risteyksen jälkeen vasemman puoleinen kaista yhtyy oikeanpuoleiseen jolloin matka sujuu sulavammin. Jostain syystä liikenne tuntui kulkevan huomattavasti nopeammin ja sujuvammin mitä kapeampi tie oli. Moottoritiellä (ainakin M50) on 120 km/h rajoitus, mutta jostain syystä liikenne mateli huomattavasti hitaammin, huonoimmillaan vain 60 km/h. Kun päästiin pienemmille ja kapeammille Portmarnockiin johtavalle tielle, nopeudet vain tuntui nousevan. Ja tiet osaa olla todella kapeita, hyvä että sopii vastaan tulevan auton ohittamaan. Ja tien molemmin puolin on tietysti kiviaita.

Alla olevan näköiset autot onkin täällä enemmän sääntö kuin poikkeus.

Varmaan puolet autoista on täällä kolhittu, eikä ihme. Irlannissahan ei tarvitse edes käydä autokoulua, vaan riittää että hommaa L-merkin auton etu- ja takapäähän ja lähtee harjoittelemaan ajamista. Yleensä nämä L-autot onkin sitten melko rutattuja. Osansa autojen lommoihin on varmasti myös tarpeettoman ahtailla ostareiden parkkipaikoilla. Irlannin liikenteessä muuten väistetään oikealta tulevia kuten Suomessakin, vasemmanpuoleisesta liikenteestä huolimatta. Loogista, eikö. Jos jotain järkeviä liikennesääntöjä haetaan, niin täällä alle 12-vuotiaat ei saa istu etupenkillä.

Irlannissa ei pysäköintivirhemaksut jää maksamatta, mistä yllä olevassa kuvassa näkyvä rengaslukko pitää huolen. Tuommoinen muuten ilmestyy renkaaseen hyvinkin äkkiä, meidänkin talon pihassa on pariin kertaan lukkoja näkynyt, kun autot on pysäköity väärin.

Mitä matkan kohteeseen eli Portmarnockiin tulee, löytyy sieltä varsin hieno hiekkaranta jolla on pituutta useita kilometrejä. Meille vain kävi perinteiset eli aurinko meni pilveen heti kun päästiin rannalle. Aurinkoisella ja vähemmän tuulisella säällä ranta olisi kyllä varsin loistava paikka vaikkapa piknikille. Uiminen ei välttämättä ole ensimmäisenä mielessä, meri kun ei ilmeisesti koskaan lämpene kovin lämpimäksi.
Tässäpä vielä parit kuvat tuolta Portmarnockin rannalta. Ylimmäinen kuva on muuten otettu N70 kännykkäkameralla, ihan noin vertailun vuoksi. Yllättävän kelvollinen kuva.

Portmarnockista ajeltiin vielä Howtiin syömään, mistä suunnistettiin takaisin kotia. Ja liikenteessäkin selvittiin ilman auton kolhimista.

Jos ihmettelette miksi olen kirjoitellut tänne niin vähän, niin hyvästä (teko)syystä käyköön se, että Maikun tietokone on ollut rikki ja huollossa. Niinpä ollaan sitten käytetty samaa konetta, joten ei ole ollut aikaa kirjoitella niin paljon. Tänään Maikun kone onneksi tuli takaisin, niin saan taas oman koneen pelkästään itselleni.

Seuraavaa merkintää odotellessa, kertokaapa mikä ihme kapine on tämä:

Kyseinen vekotin löytyy Oslon lentokentältä ja kuvassa tolpasta tulee jonkin sortin säteitä miehen päähän. Ei oikein avaudu tuon kuvan perusteella, että mikä tuo on.

Jos ulkomailla asumisesta jää jotain käteen, niin ainakin avarampi maailman katsomus ja suurempi arvostus Suomea kohtaan.

Ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen Suomeen tuleminen oli melkein kulttuurishokkia siinä missä oli muutto Irlantiinkin. Vaikka Irlannissa tuleekin puhuttua Suomea jatkuvasti, on englannin käyttö tullut tutuksi mm. kaupassa ja ravintolassa asioinnissa siinä määrin, että meinasi alkuun väkisin sanoa Suomessakin “Hello”. Kaupan kassoilla puolestaan valmistautui sanomaan normaalit “No” ja “One plastic pack, please.” - “No” siis vastaa kysymykseen “Do you have club card”. Oli muuten alkuun vaikeuksia ymmärtää mitä ne sanoo, vaan eipä ole enää. Ja vastauskin on sen mukaan vakioitunut - nyt jos kassa kysyykin jotain muuta kuten vaikka onko nämä sinun ostoksia on tullut siihen vastattua että “No”. Ja muovikassia joutuu tosiaan yleensä pyytämään. Ja vaikka englantia sanotaan kohteliaaksi kieleksi pleasien sun muiden kohteliaisuuksien takia ei se tee englantia puhuvista yhtään kohteliaampia. Ainakin Dublinissa hymyilevä ja tervehtivä ruokakaupan kassa tuntuu olevan lähes yhtä harvinainen kuin seitsämän oikein lotossa.

Yksi asia, mitä osaa Irlannissa asumisen jälkeen erityisesti arvostaa Suomessa, on asioiden toimivuus. Suomessa käydessä tulikin taas huomattua miten vaivatonta asiat on Suomessa. Pankissa asiointi ei vaatinut lomakkeiden täyttöä, tajutonta jonottamista eikä puhelinapankkiin soittamista, vaan kaikki asiat hoitui samalta tiskiltä muutamassa minuutissa - sitten kävelinkin jo kadulla ihmetellen äimän käkenä asioinnin sujuvuutta. Samoin Maikun läppärin rikkinäinen näyttö meni vaivattomasti takuuhuoltoon ilman mitään kuittien esittelyä. Jotenkin on semmoinen fiilis että eipä olisi onnistunut Irlannissa - ja leffan vuokraaminenkaan ei vaatinut passia ja todistusta asumisesta. Pitää vain ihmetellä miten toiset asiat tuntuvat Irlannissa olevan niin vaikeita. Toki mitään ylitse pääsemätöntä ei täälläkään ole ja tuleepahan asioihin perspektiiviä, eikä enää valita ihan niin pienistä.

Aina silloin tällöin esille tuleva asia on se, että mitä veisin Irlannista Suomeen. Tähän asti olen vedonnut sanonut, että siihen osaa vastata varmasti paremmin kun menee Suomeen. Teoria osoittautui ainakin osittain toimivaksi ja muutama asia tulikin mieleen. Ainakin Irlantilaisesta olut ja pubikulttuurissa riittäisi ehkä jotain tuotavaksi Suomeenkin. Yleensä kun Suomalaisissa kuppiloissa ei ole tarjolla kuin yhtä tai kahta olutta hanasta ja tummemmat oluet puuttuvat kokonaan. Irkku-oluista varsinkin Smithwicks on kolahtanut minuun joten vastaavaa olisi mukavaa saada Suomessakin. Suurimmasta osasta Irkkupubeja saa myös ruokaa, mikä ei olisi huono lisä Suomeenkin. Ja Irlannin täysin savuttomien baarien tuomista Suomeen olen tainnut kaipailla jo aikaisemmin. Kauppojen aukiolo aikojakin voisi Suomessa viilata Irlantilaiseen suuntaan - miksi ihmeessä kaupat menee jo ysiltä kiinni. Kyllä ruokakaupat voisi olla auki pidempäänkin. Mutta varsinkin sunnuntai aukioloista pitäisi tehdä ympäri vuotisia - ei oikein avaudu minulle logiikka miksi kaupat saa olla sunnuntaisin aukia kesällä, muttei talvella. Itselläni on ainakin ihan samanlaiset tarpeet päästä kauppaan kesät talvet. Joka tapauksessa, mitä kulttuurin vaihtoon tulee niin kyllä Suomessa olisi kuitenkin enemmän tuomista Irlantiin kuin mitä Irlannissa Suomeen - äkkiseltään tulee mieleen esimerkiksi pankit, rakennustaito, liikenne, ym. tuommoisia ‘pikkujuttuja’.

Viikon loma Suomessa on sitten takaisin. Reissu menikin sitten juuri niin nopeasti kuin etukäteen arvelin. Tänään olikin sitten jo aika palata takaisin Dubliniin ja huomenna olisi sitten taas työpäivä. Kieltämättä tänä aamuna ajatus jäädä pidemmäksikin aikaa Suomeen houkutteli. Mutta nyt kun matkustaminen on takana, on kyllä mukavaa takaisin Irlannissa. Vastassa kun oli vielä aurinkon paiste.