Yksi pieni rasti

Yahoo on julkaissut Flickriin ominaisuuden, jota olen jo kaipaillutkin. Nyt kuvat pystyy geotagien avulla sijoittamaan kartalle niiden ottamispaikan perusteella. Laitoin pikaisesti omat Flickr kuvat kartalle ja lopputulosta voi käydä ihmettelemässä täällä. Ainoa harmi Flickrin kanssa on, että maksuttomalla tilillä sinne mahtuu vain rajallinen määrä kuvia. Ehkäpä Googlen kanssa kilpailu vielä parantaa tätä asiaa.

edit: Tuli tuossa kotiin kävellessä mieleen mieleen toinen juttu. Kartoista puheenolleen, en ole tainnut muistaa mainita täällä ollenkaan ViaMichelin karttapalvelusta. Kyseessä siis työkalu reittien suunnittelemiseen. Toimii aika hyvin ainakin Euroopan alueella, joskin Irlannissa nuo matka-ajat on ehkä vähän epärealistisen lyhyitä. Kokemuksien perusteella sanoisin, että Irlannissa matka-aikoja kannattaa laskea maksimissaan 50 km/h keskinopeudella.

Ihan ilman kommelluksia ei Kerryn kierroksesta selvitty. Heti Killarneyn kulmille saavuttuamme ajelimme kapeaa tietä pitkin, jossa autot oli pysäköity tien viereen ja joku päätti sitten että poistuu autostaan juuri kun olemme ohittamassa autoa. Onneksi pahemmilta vahingoilta säästyttiin - vain pieniä peltivaurioita.

Tässä lopputulos:

Tämän auton takaa tulimme ja ehdimme juuri rinnalle kun kuski päätti että on hyvä hetki poistua autosta, mutta unohti vilkaista että eihän kukaan tule takaa. Onneksi ei jäänyt itse väliin. Tiet on sen verran kapeita, että tilaa kiertämiseen ei ole, tai on keulakkain vastakkain vastaan tulevan kanssa.

Ja tässä näkyy vauriot meidän (tai siis Aviksen autolle).

Jos Irlannissa nyt väkisinkin joutuu kolariin, ei se paljon onnekkaammin voisi sattua. Ensinnäkin, molemmilla oli vuokra-autot ja täydet vakuuttukset. Toisekseen kolari sattui aivan Garda-aseman (paikallinen poliisi) edessä ja kolmannekseen selvittiin ilman henkilövahinkoja ja pienillä peltivaurioilla. Meidän matkaan tuolla ei ollut vaikutuksia, mutta toisen osapuolen matka varmaan viivästyi, ovi kun ei mennyt kiinni.

Jos Irlannissa vuokraa auton, kannattaa ehdottomasti ottaa autoon täysi vakuutus ilman omavastuuta. Kun Irlannissa hetken aikaa liikkuu, huomaa että huomattavan suuri osa autoista on kolhittu tai kolaroitu. Tämä johtuu siitä, että autoja on käsittämättömän paljon suhteessa väkilukuun ja että tiet ovat erittäin kapeita. Ja onnettomuuden sattuessa kannattaa tietenkin ilmoittaa heti Gardalle. Huumorintajuisia nuo poliisit ainakin tuolla lännessä, naureskelivat kolarille Garda-aseman ulkopuolella. Eikä Aviksellakaan asiaa kovin ihmeellisenä pidetty, ilmeisesti aika tavanomaista, että auto ei tule takaisin ihan uuden veroisena. Virkailija totesi vain, ai että se oli vain Budgetin auto.

Killarneystä lähtevä ja sinne päättyvä noin 170 kilometriä pitkä Kerryn kierros on ehdottomasti yksi parhaista nähtävyyksistä, mitä täällä ollessa on tullut nähtyä. Kierros kiertää kapeita tietä pitkin Kerryn niemekkeen ja tarjoilee mitä mahtavimpia vuori- ja merimaisemia. Itse kiersimme kierroksen autolla, mutta jos Irlannin liikenne hirvittää, kierroksen pääsee kiertämään myös bussilla. Sanoisin, että kannattaa kiertää kierros vastapäivään sillä bussit kiertävät sen myös niin päin, jolloin ei tarvitse huolehtia niin paljon kapeilla teillä vastaan tulevista busseista. Itse kierroksen kiertää sopivasti pysähdellen päivässä, mutta kaksi päivääkin kierroksella saa menemään. Kierrokselta kannattaa jonkin verran poiketa sivuun, jolloin pääsee näkemään vielä enemmän hienoja paikkoja. Mikäli aikaa riittää kannattaa poiketa mm. Valentina Islandille. Suht hyvä opas kierrokselle on Näe ja Koe sarjan Irlanti kirja.

Koska sanat ei tee noille maisemille oikeutta, seuraavassa muutamia kuvia.

Kierroksella sää suosi, eikä sadetta tullut kuin pieninä kuuroina. Oli mielenkiintoista katsella, miten pilvet kulkivat vuorten rinteitä pitkin.

Atlantin vesi oli yllättävän kirkasta ja rannassa näkyi hienot turkoosin sävyt.

Tiet kiemurtelevat vuorten rinteillä.

Lähes kaikki Irlantilaiset kylät näyttävät juuri samalta kuin yllä olevassa kuvassa. Niitä kun on nähnyt muutaman on melkeinpä nähnyt kaikki eikä niistä enää jaksa niin innostua.

Waterville on suurinpiirtein Kerryn kierroksen puolessa välissä oleva vähän isompi kaupunki, joka sijaitsee kuvassa näkyvän rannan vieressä. Samainen kaupunki on myös Charlie Chaplinin lomapaikka.

Watervillestä eteenpäin jatkettaessa tie nousee ylemmäs ja jouduimme pilven sisään.

Ja mitäpä olisi Irlanti ilman lampaita. Kerryn kierroksella niitäkin riittää ja niitä kannattaa myös varoa, sillä lampaita kulkee myös teillä.

Viimeinen kuva on kuuluisalta Ladies view’ltä. Vaikka kuvat onkin suht hienoja, ei nekään tee oikeuttaa todellisuudelle. Kerryn kierros on ehdottomasta jotain, minne Irlannissa kannattaa mennä.

Ihan harmittaa, että blogin päivittely on jäänyt aika vähille, mutta ei voi mitään kun ei ehdi. Viikonloppu meni taas Irlantia kierrellessä, mutta niistä kirjoittaminen jää vielä myöhempään aikaan - kameran johto kun on repussa, joka on puolestaan reissussa. Viikonloppuna tuli tosiaan käytyä Kerryn kierroksella ja nähtyä Moherin kalliot. Mutta niistä lisää kun saan kuvat koneelle, kuvat kun varsinkin tässä tapauksessa kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Irlannin liikenteen jo kokeneena ei enää liikenteessä mitään kovin ihmeellistä tullut. Tulipahan todistettua taas, että autolla matkustamiseen pitää varata aikaa. Kolmen sadan kilometrin matka Dublinista Irlannin lounaiskulmalla sijaitsevaan Killarneyhyn kesti kuutisen tuntia ja keskinopeudeksi tuli noin 60 kilometriä tunnissa. Kaikilla maanteillä on kyllä satasen rajoitukset, mutta kuten jo aiemminkin todettu, täällä ei ohiajoteitä tunneta joten kylien läpi ajaminen saattaa helposti viedä puolisen tuntia. Ja jos ohitustie ei kuulu paikalliseen sanavarastoon sana roundabout tulee varmasti tutuksi kaikille Irlannissa autoileville. Liikenneympyrät kun tuntuu olevan ratkaisu jokaiseen risteykseen - vaikka sitten keskelle moottoritietä. Välillä kyllä tuntuisi, että eritasoristeyksiä voisi olla vähän enemmän. Mutta fakta on, että sujuvaa Irlannin liikenteestä ei saa millään.

Irlantiin automatkaa suunnittelevalla voisin melkein suositella että kannattaa suunnata länsirannikolle Kerryn ja/tai Galwayn suuntaan - ja ajan riittäessä toki vielä siitä pohjoiseen. Melkeinpä sujuvinta liikenne on R-teillä, jotka on pienempiä ja mutkaisempia mutta myös vähemmän liikennöityjä. Lisäksi näkee hienoja maalaismaisemia.

Länsirannikolla huomasi, mikä ero on Dublinin ja muun Irlannin välillä. Ihmiset on huomattavasti ystävällisempiä ja autotkin jopa pysähtyvät, jos ylität kadun. Lisäksi ihmiset tuntuivat puhuvan paljon selkeämpää englantia kuin Dublinissa. Taisi jäädä viimeksi mainitsematta, että niin kyllä puhuivat Amsterdamilaisetkin.

Puukengät, tuulimyllyt,coffeeshopit, kanavat, Ajax, Heineken. Siinä asioita, joita minulle tuli ensimmäisenä mieleen Alankomaista ja Amsterdamista. Varmaan hyvin saman tyyppiset asiat tulee mieleen monille muillekkin.

Ensimmäinen asia, mikä pitää Amsterdamista kertoa, on se miten esimerkillisesti joukkoliikenne on järjestetty. Schipholin lentokentältä Amsterdamin keskustaan pääsemistä ei voisi juuri helpommaksi tehdä: sen kun ostat terminaalin automaatista lipun ja hyppäät junaan, jolla pääsee vartissa suoraan Amsterdamin keskustaan, aivan pääkadun päähän. Lisäksi junia menee noin 10 minuutin välein ympäri vuorokauden. Keskustassa jatkuu suurin piirtein sama linja - trammeja (ratikoita) kulkee ristiinrastiin tasaisin väliajoin. Näiden lisäksi pääsee liikkumaan vaikkapa kanaalibussilla.

Paras tapa liikkua Amsterdamissa on kuitenkin kävellä. Tämä noin 750 000 asukkaan kaupunki on sen verran pieni, että sen kävelee helposti ristiin rastiin keskusta-alueella. No, ainakin Irlannin kävelymääriin tottuneena (6 km töissä käydessä + kauppa yms. reissut päälle). Ensimmäinen huomio Amsterdamiin tullessa oli että kaupunki on harvinaisen vihreä ja vettä on paljon. Vettä todellakin on joka puolella - kaupunki kun on oikeastaan rakennettu veden päälle tai siltä se ainakin tuntuu. Kanavia kiertää ihan ympäri kaupunkia. Toisinkuin Venetsiassa on kanavat (kuulemma) leveämpiä.

Seuraavassa juttua Amsterdamista kuvin.

Ahtaassa kaupungissa pienet kulkupelit on käteviä. Autokanta oli melkein yhtä erikoinen kuin Venäjällä. Irlannissa on jo tottunut, että 99% autoista on 2000-luvulta. Hollannissa oli toisin ja autoja löytyi laidasta laitaan. Kummasti piristää liikennettä, kun kaikki autot ei ole samasta muotista.

Amsterdamissa oli yllättävän paljon mustia taloja. Amsterdamilaisille (Alankomaalaisille?) taloille ominainen piirre tuntui olevan ikkunaluukut, jotka tuovat taloihin kummasti ilmettä.

Amsterdam on varsinainen shoppaaja paratiisi. Ostoskadulla on kauppoja ihan järjetön määrä, joskin katua jonkin aikaa kuljettua alkaa tuntua, että on kääntynyt takaisin tulo suuntaan, kun samat kaupat alkavat toistua. Harmi, että shoppaamista piti vähän rajoittaa, kun New Yorkin reissu on jo kohta edessä. Epäilemättä sieltä tulee osteltua vähän enemmän tavaraa sitten. Mukaan tarttui kuitenkin parit paidat ja Samsoniten reppu. Hintataso on suhteellisen sama, kuin vaikkapa Irlannissa tai Suomessa. Mutta niinhän se on koko Euroopassa.

Amsterdamissa rakennuspinta-ala on aika kortilla, joten joka neliö on käytetty hyödyksi. Talot on paljon korkeampia kuin Irlannissa ja rappukäytävät ovat ahtaita. Tästä johtuen kaikissa taloissa on yllä olevassa kuvassa näkyvät ulkonevat puut, joita käytetään vielä nykyäänkin huonekalujen muuttamiseen asuntojen ylempiin kerroksiin.

Lisää hauskoja pieniä ajoneuvoja. Tämä puikkelehti keskellä ruuhkaista ja kapeaa ostoskatua.

Maikku poseeraa yhdellä lukemattomista silloista.

Ahtaassa kaupungissa on tilan loppuessa pitänyt ottaa käyttöön keino, joka ei ehkä kovin monessa muussa paikassa toimisi. Asuntoveneet kanaalien varrella on varmasti mukavan veden läheinen tapa asua. Voisi olla aika hauska kesäasunto Suomessakin.

Amsterdamissa riittää terasseja. Kuva on yhdeltä siltaterassilta - Amsterdamissa muuten saa tosi hyvää Fantaa.

Kuvassa näkee, miten veden päällä kaupunki todellisuudessa on. Varsinkin vanhimmat talot on rakennettu puupaalujen päälle ja tämä saa talot “elämään”. Talot ovat vinossa jokainen johonkin suunta, jos ei useampaankin. Olisi mielenkiintoista käydä sisällä kallellaan olevissa taloissa.

Pari asiaa vielä, joita ei voi jättää mainitsematta kun kirjoittaa Amsterdamista. Toinen on ruoka. Amsterdam tuntui olevan kovin kansainvälinen kaupunki ja ravintoloita löytyi yhdestä jos toisestakin maasta. Jostain syystä varsinkin Argenttiinalaiset tuntuivat olevan hyvin edustettuja ravintolatarjonnassa. Steak houseja oli tarjolla hyvä määrä, mikä lämmitti lihan ystävää, kuten minä. Paras ruoka, varsinkin hinta-laatu suhteeltaan, oli ehdottomasta New York steak house Rembrandt aukion vieressä. Kunnon Ducth steak aterian sai 14€ ja pesi kyllä 10-0 mm. vähän aikaa sitten Johnny Fox’s syömämme ruuan.

Toinen asia mistä on kirjoitettava on coffeeshopit. Ja näistä coffeeshopeista ei siis osteta kahvia vaan kannabis tuotteita. Alankomaathan on tunnettu vapaamielisyydestään ja siitä, että siellä saa mm. kannabistuotteita ostaa coffeeshopeista. Alkuun tuntui, että coffeeshopeja on aika harvassa ja pääkadun varressa niitä ei juuri olekkaan. Vähän aikaa kun kaupunkia kiertelee, huomaa että coffeeshoppeja onkin melkein joka kulmassa. Vahingossa niihin tuskin kukaan eksyy, siitä pitää huolen niiden nuhjuinen ulkoasu ja niistä leijaileva kannabiksen savu. Haju tosin on huomattavasti parempi, kuin tupakan savussa.

Siinäpä lyhyesti Amsterdamista. Mainittakoon vielä, että asuttiin neljän tähden Eden Rembrandt Square hotellissa, joka oli aikas hieno. Kaupunki oli kyllä erittäin miellyttävä ja varmasti erilainen, kuin mikään muu kaupunki. Kannattaa ehdottomasti käydä.

Amsterdamin reissu on takana ja seuraavaan reissuun onkin sitten taas reilu kuukausi. Kuvat Damista odottaa vielä muistikortilla siirtoa koneelle, joten Amsterdamista kirjoittaminenkin saa odottaa vielä hetken.

Viikonlopun lentelystä innostuneena ajattelinkin kirjoittaa nyt muutaman sanan lentämisestä. Sitten viime kerran eli kesäkuun alun jälkeen oli Dublinin lentokentältä hävinnyt normaalit check-in tiskit. Tilalla oli check-in automaatteja ja “bag tag and drop” tiskit. Aika näppärää - kunhan tietää miten toimia. Kentällä olevat toimintaohjeet kun ovat osoitus Irlantilaisesta logiikasta - jos irkkuohjeet sanovat että “Go to nearest bag tag and drop desk” se ei tietenkään tarkoita sitä, että silloin mentäisiin lähimmälle tiskille, vaan jokaiselle lennolle on määrätty tiski eikä se todellakaan välttämättä ole se lähin. No, eipä siinä, tämähän selviää heti kun ensin jonottaa väärälle tiskille. Niin Irlantilaista.

Samainen check-in tiskien katoaminen oli tapahtunut myös Amsterdamissa, liekkö ihan yleinen ilmiö? Amsterdamissa self check-inissä ongelmia tuotti lähinnä se, että automaatti pyysi 13 numeroista klm:n varausnumeroa ja meillä ei ollut kuin 6 merkkinen Aer Linguksen varausnumero. Vaan vilauttamalla passia automaatti löysi myös meidän varauksen, mutta ehkäpä ohjeita voisi parantaa tältä osin.

Ja kun ennen Damiin lähtöä pohdin, että vaikuttaako Lontoon terrori-iskujen paljastuminen myös täällä. Nyt voi vain todeta, että vaikuttaa. Kentällä oli vähintäänkin epäselvää saako koneeseen viedä käsimatkatavaroissa mitään nestemmäistä tai käsimatkatavaroita ylipäänsä. Summa summarum tällä hetkellä käytäntö on ilmeisesti se että britteihin ja jenkkeihin matkustavat eivät saa ottaa mitään nestemäistä matkustamoon. Ja Irlannista jenkkeihin (ja ilmeisesti myös britteihin) ei saa ottaa käsimatkatavaroita. Onneksi tilanen ei ole kuitenkaan yhtä paha kuin briteissä, missä kaikkien kaikki käsimatkatavarat tutkitaan läpi ja koneeseen ei saa mukaan kuin lompakon ja passin sekä ehkä kirjoja läpinäkyvässä muovipussissa. Eipä ihme, että ihmisten hermot on kireällä. Vähän mietityttää lähestyvä New Yorkin matka, jos nykyiset määräykset pysyvät voimassa. Ainakin lentoyhtiöt tekevät hyvät rahat, jos kaikki juomat pitää ostaa koneesta. Toisekseen voi käydä aika vähän pitkäksi 7 tunnin lennolla, jos ei saa mukaan mitään käsimatkatavaroita. Ja kolmanneksi, vähän arveluttaa laittaa kamerat sun muut särkyvät tavarat ruumaan. Mutta aika näyttää, saadaanko noihin rajoituksiin jokin järki.

Hetken kuluttua pääsee taas pitkästä aikaa matkustamaan, tällä kertaa Amsterdamiin. Edellisestä ulkomaanreissusta onkin vierähtänyt jo tovi, joten on kiva päästä käymään Irlannin rajojen ulkopuolella. Mielenkiintoista nähdä onko Lontoon eilisillä tapahtumilla mitään vaikutusta Dublinin lentokentän toimintaan - Irkkujen kanssa kun kaikki on mahdollista. Takaisin tulllaan sitten sunnuntaina ja jonkinlaista juttua sitten varmasti luvassa ensi viikolla. Vielä kun muistaisi ottaa passin mukaan tällä kertaa…

Maikku löysi viime viikolla mielenkiintoisen Irlannin ABC sivun Molly Malone’sin sivuilta. Vaikka juttu jo vähän vanha onkin, on se ihan mielenkiintoista luettavaa ja siellä on paljon samoja huomioita, joita on itsekkin tehnyt. Itselleni paras kohta oli “Lisäksi suosittua on Smithwick`s ale jonka vientinimenä on Kilkenny. Emme olisi Irlannissa jollei panimo myös tekisi kotimarkkinoille Kilkenny nimistä alea, joka tosin on täysin eri tuote.” Irlannissa ollessa olen mieltynyt Smithwick’siin ja tieto siitä, että samaa tavaraa saisi Suomestakin on hyvä takaisin paluuta ajatellen. Mutta nyt aamupala loppuun ja lentokentälle.

Kuu vaihtui taas ja nyt ollaankin jo elokuussa. Täällä elokuun tuntuu vähän erilaiselta, kuin Suomessa ollessa. Siinä missä Suomessa elokuun alkaessa alkaa tuntua, että syksy on jo tulossa, täällä kesän pitäisi jatkua vielä normaalisti. Toki tähän tunteeseen vaikuttaa se, että normaalisti kohta olisi myös paluu koulun penkille, jolloin kesä on varmasti ohi vaikka ulkona olisi 30 lämmintä. No, vielä tässä kouluunkin joutuu, muttei tänä syksynä.

Se elokuun ihmettelystä, tarkoitus oli kirjoittaa Irlantilaisesta luontoäänestä - äänestä, jonka täällä kuulee vähän liian usein. Irlantilaisella luontoäänellä tarkoitan tietenkin asuntojen ja autojen hälyttimiä. Irlannissa tuntuu olevan tapana varustaa asunnot murtohälyttimillä, näin ainakin meidän kulmilla. Ottamatta kantaa siihen, onko nuo muoti-ilmiö vai onko noille oikeasti tarvetta voin vain todeta, että ainakin nykyisellään hälyttimet on melkolailla turhia. Täällä kun huutaa suurin piirtein kokoajan jossain asunnossa hälytin eikä kukaan välitä siitä mitään - aivan sama onko asunto ryöstetty tyhjäksi vai onko hälytin lauennut omia aikojaan. Ilmeisesti hälyttimet on säädetty liian herkälle tai sitten kurittomat irkkukakarat (ja irkkukakarat oikeasti on kurittomia, vai miltä kuulostaa se, että bussit eivät uskalla ajaa erään asuinalueen läpi, kun kakarat kivittävät niitä) laukaisevat niitä meuhkatessaan. Joka tapauksessa toisinaan alkaa jo ärsyttämään hälyttimien aiheuttama kakofonia.

Tämä on muuten tämän blogin 100. merkintä (mikäli tuo Wordpressin laskuri nyt osaa laskea). Aikaa sadan merkinnän kirjoittamiseen meni laskujeni mukaan 274 päivää, mikä tarkoittaa keskiarvona 0,36 merkintää päivässä - tai suurin piirtein yksi merkintä joka kolmas päivä, miten vain.

Lisäys: Piti vielä sanomani, että vanhempien merkintöjen yhteydessä olevat kuvat eivät enää jostain syystä näy täällä, mutta niitä voi käydä ihmettelemässä Bloggerissa olevassa blogini alkukodissa.