Viime aikoina otsikoissa on ollut numeroita, joten jatketaan samalla linjalla.
Aika kuluu nopeasti joulukuu on jo lähtenyt rullaamaan ja jouluun on aikaa enää 21 päivää, vain kolme viikkoa. Tuosta ajasta Irlannissa enää 7 päivää. Ja Irlannissa ei enää yhtään päivää töitä. Perjantaina oli viimeinen työpäivä, vaikkei vielä ole täysin tajunnutkaan, että en enää ole menossa takaisin töihin. Ehkä se iskostuu paremmin mieleen kun tiistaina saa nukkua pitkään.
Huomenna sen sijaan on aikaisempi herätys kuin töihin mennessä. Lento Lontooseen lähee 6.25, joten lentokentälle täytyy lähteä jo puoli viiden maissa - tai viimeistään kun taksi muistaa tulla. Lontooseen tehdään vain pikainen päivä reissu, mutta eiköhän siinäkin jotain ehdi näkemään. Ryan Airilla kun pääsee halvalla ja monta kertaa päivässä välin Dublin - Lontoo, mutta majoittuminen Lontoossa olisi kallista. Ja ainahan Lontooseen pääsee uudestaan, jos tuntuu, että jotain jää näkemättä (niinkuin varmaan jääkin). Apple Storet New Yorkissa oli hieno kokemus, joten odotan innolla että pääsen huomenna euroopan ainoaan Apple Storeen. Lontoon Apple Store avattiin vielä sopivasti uudestaan remontin jälkeen viime perjantaina ja se onkin tällä hetkellä maailman suurin Apple Store.