Viikonloppu jälleen takana, jotenkin viikonloppuisin päivät tuntuu menevän pikakelauksella viikkoon verrattuna. Paitsi jos on lomalla, jolloin myös viikolla päivät menee yhdessä hujauksessa.
Seuraavassa listana viikonlopun saldoa: Trim, Powerscourt, Bray, Wicklow, Dublin, Belfast, Larne, Ballycastle, Ballintoy, Giants Causeway (toisena viikonloppuna peräkkäin), Portstewart, Coleraine, Londonderry… Noin muutamia paikkoja mainitakseni. Viikonloppussa ehtii aikasta paljon. Käymässä oli vieraita, joiden kanssa vähän kiertelemmi katselemassa Irlantia. Torstaina Trimin suunnalla, perjantaina Wicklowssa päin, lauantaina Pohjois-Irlannissa ja vielä sunnuntaina Dublinissa. Samalla tulin ajaneeksi melkein 1000 kilometriä tänä viikonloppuna. Hauskaa oli jälleen kerran, mutta nyt alkaa tuntua, että riittää Irlannin kiertäminen vähäksi aikaa. Kun on riittävästi nähnyt Irlantilaisia pikkukaupunkeja alkavat ne näyttämään kaikki ihan samalta. Ei ainakaan nyt jaksa edes sen tarkemmin kirjoitella, noista Irlannissa tehdyistä reissuista kun riittää jo ennestään juttuja. Tuosta listasta täytyy kuitenkin nostaa esille Portstewart Pohjois-Irlannin puolella, joka vaikutti massasta eroavalta ja viihtyisältä kaupungilta. Myös vesiputous Dublinin liepeillä olevassa Powercoursissa oli hieno.
Irlannissa matkustaessa on samalla tullut “koeajettua” muutama vuokrafirman auto. Nyt on tullut ajettua muutama tuhat kilometriä Irlannin teitä ja istuttua toinen mokoma kartanlukijana, joten ehkäpä voisin kirjoittaa muutaman sanan autonvuokraamisesta ja vuokra-autoista. Tähän mennessä ollaan vuokrattu 4 autoa, joista 3 olen itse ajanut. 3 näistä Budgetilta ja 1 Avikselta - ja tuota Aviksen autoa en ole ajanut, koska Avis syrjii “nuoria” eli alle 25-vuotiaita rahastamalla extraa. Budgetilta auton saa vuokrata kun on yli 23 ja lisäkuskista maksettava hinta on inhimilliset 7 euroa per vuorokausi. Auto kannattaa varata etukäteen Internetistä - lentokentältä suoraan vuokraaminen on suolaisen hintaista, nimimerkillä kokemusta on. Dublinissa auton hakeminen on lose-lose tilanne siinä mielessä, että sekä lentokentältä että keskustasta auton noutaessa joutuu maksamaan 25 euron lisämaksun. Ja autoa ei tietenkään voi muualta hakea. Vuokrahintaa lisää myös ylimääräinen vakuutus, jolla omavastuun saa nollaan (lukuunottamatta renkaita). Budgetilla (ja muistaakseni muillakin) lisävakuutus on ~12 euroa vuorokaudessa - paljon halvempaa, kuin maksaa 600 omavastuu jos jotain sattuu. Ja Irlannissa todennäköisyys sille, että sattuu on huomattavasti isompi, kuin Suomessa. Autoa vuokrattaessa joutuu vielä maksamaan 50 euron suuruusluokkaa olevan pantin bensasta, joka maksetaan takaisin jos/kun auton palauttaa tankattuna.
Vuokralla on ollut tähän mennessä Fiesta, porrasperä Corolla, Golf ja nyt viimeisimpänä Focus. Ikävä kyllä nuo kaikki autot on vähän alitehoisia Irlantiin, täällä kun ei paikkaa jossa ei vuoristoa ole tahdo löytyä. Fiestalla ei tahtonut pysyä ylämäissä liikenteen mukana, eikä Corollakaan liian pirteältä vaikuttanut, vaikken sillä ajanutkaan. Golfissa oli noista ehkäpä paras moottori, joka väänsi hyvin jo alakierroksilta. Focuksen kone oli puolestaan vähän eriluontoinen ja silläkin pärjää, joskin Golf on sillä osa-alueella parempi. Muuten on sanottava, että Focus on noista ajetuista autoista paras ajettava, jotenkin sillä ajaminen vain oli helpointa. Golfin vaihteet ei tuntuneet mukavilta vielä monen sadan kilometrinä jälkeenkään - puhumattakaan epämukavista penkeistä. Tavaratiloiltaa paras on (ainakin minulle yllättäen) Corolla.
Täällä autoista huomaa aina muutamista yksityiskohdista, että autoja ei ole suunniteltu vääränpuoleiseen liikenteeseen. Ensinnäkin käsijarru on järjestään autossa väärällä reunalla eli kartanlukijanpuolella. Lisäksi polkimet on sijoitettu vähän miten sattuu, niin että aina ei ole kunnon tiloja, missä lepuuttaa kytkinjalkaa - Focuksessa oli muuten tilaa tähän ruhtinaallisesti ja sainkin jalan ihan suoraksi. Muutenkin kaikki keskipanelissa on huonommin käden ulottuvilta ja mm. radion tärkeimmät nappulat on väärällä reunalla. Ei ole autoja ja ihmisiä luotu tien vasemmalle puolle - joskin riittävällä harjoittelulla se sujuu välttävästi.


































